Tavallinen Nieminen

Maanantai. Viikon ensimmäinen päivä. Työpäivä. Reilu nelikymppinen Sirpa Nieminen sonnustautuu sinisiin työhaalareihin. Päätä jomottaa viikonlopun iloittelun jälkeen, mutta työt on tehtävä. Meikkaamista Sirpa ei edes harkitse - tosin tällä kertaa pitkä ruskea tukka saa liehua vapaana. On nimittäin ruohonleikkuun aika. Silloin on turha itseään tällätä. Nieminen hakee ruohonleikkuria Pihakuja 7:n varastosta. "Huomenta, Nieminen", tervehtii isännöitsijä Vaijeri. "Onpa mukavaa, että olet jälleen täällä meidän pihakujalaisten joukossa", jatkaa Vaijeri iloisena. "Kyllä, kyllä", vastaa Nieminen ja kaataa bensaa ruohonleikkurin tankkiin. "Mitä muuten siellä kunnantalolla tapahtui?" utelee Vaijeri. "Sinähän olit lopulta oikein johtajakin", hän jatkaa. "Menneet on menneitä", vastaa Nieminen. Nieminen hyppää ajettavan ruohonleikkurin päälle. Pihakuja 7:n tuttu kasvo Sirpa Nieminen huoltaa tälläkin viikolla lähiön asiat kuntoon. Hän on talonmies. Aivan tavallinen talonmies. Aivan tavallinen Nieminen. Fiktiivinen Tavallinen Nieminen päättyy.

"Huomenta", tervehtii kunnanjohtaja Sentti neuvonnassa istuvaa naishenkilöä. Sentillä ei tosin ole harmainta aavistustakaan kuka on tuo kohtalaisen kurvikas, luultavasti kolmikymppinen nainen. Nainen ei kylläkään ole uusi työntekijä, vaan on ollut talossa jo kymmenkunta vuotta. Jostain syystä Sentiltä on naisen nimi hukassa. Nolon tilanteen estämiseksi Sentti hymyilee tervehtimisen jälkeen tuttavallisesti. "Ainakin hän tuntee minut", mutisee Sentti raahautuessaan ylös portaita. "Kunnanjohtaja Sentti! Herra Sentti!" kuuluu huuto kakkoskerroksen kahviosta. Joku naishenkilö sinkoutuu kahvipöydästä kohti Senttiä. "Ka, oma sihteerinihän se siinä. Mitä nyt?" ihmettelee Sentti. "Nyt on piru merrassa, herra kunnanjohtaja. Katsopa tätä olotilakyselyä - ja sitten tätä. Meitä on huijattu", kauhistelee sihteeri. "Olotilakyselyssä huijaaminen on vakava rike. Tähän on vain yksi ratkaisu", toteaa kunnanjohtaja vakavana. "Nieminen saa potkut. Ja se neuvonnan nainen."

On maanantai 16. toukokuuta. Siivoushuollon päällikkö Sirpa Nieminen löytää itsensä nukkumasta kunnantalon kahvion pöydältä. "Mitä hittoa minä täällä teen?" ihmettelee Nieminen ja voivottelee. Päätä jomottaa, eikä pöytä ilman pehmusteita ole mitenkään mukava nukkumapaikka. Kunnanjohtaja Sentti hoipertelee paikalle. "Voi herranen aika tätä pään jomotusta", toteaa kunnanjohtaja Niemiselle. "Eikä tätä rakennusta voi kunnantaloksi enää kutsua. Yläkerros on ainakin sellaisessa kunnossa pippaloiden jäljiltä, että ei tänne kyllä tänään ketään päästetä." "Mitkä ihmeen pippalot?" ihmettelee Nieminen. "Parempi kun et yritäkään muistaa. Sanotaanko että mitalia ei tänä vuonna tullut", toteaa Sentti. "Eipä mitään uutta sillä rintamalla", vastaa Nieminen. "Eipä niin, eipä niin."

On maanantai 16. toukokuuta. Siivoushuollon päällikkö Sirpa Nieminen löytää itsensä omasta toimistostaan. "Mitä hittoa minä täällä teen?" ihmettelee Nieminen ja pitelee päätään. Juhlittua on ainakin tultu. Särkynappeja naamaan, eiköhän jomotus sillä lähde. "Olipa muuten hyvät pippalot", toteaa ovensuulle hoiperrellut kunnanjohtaja Sentti. "Ja oli se kyllä mahtava ottelu - ja mikä ratkaisumaali viimeisillä sekunneilla! Selostajakin itki onnesta", hekumoi Sentti ja jatkaa: "Kunnantalo tosin on nyt sellaisessa kunnossa pippaloiden jäljiltä, että ei tänne kyllä tänään ketään päästetä." "Mitkä ihmeen pippalot meillä oikein oli? Ja mikä ottelu?" ihmettelee Nieminen. "Etkö muista? Voi herranen aika sentään. Suomi voitti eilen jääkiekon MM-kisat hermoja raastavassa loppupelissä! Etkö todellakaan muista?" kysyy Sentti Niemiseltä. "Hah, parempaa vitsiä en ole aikoihin kuullut", toteaa Nieminen ja purskahtaa nauruun.

Kello 08.19: "Mitä ihmettä sinä oikein teet?" karjuu tuore siivoushuollon päällikkö Sirpa Nieminen siistijä Virtaselle. "Enkö minä juuri äsken palaverissa sanonut, että sinä aloitat tänään kirjastosta. Mitä sinä tätä kunnantalon lattiaa luuttuat, kun se on aivan peilikirkas. Sen sijaan kirjastossa ei ole taaskaan käyty moneen viikkoon. En kyllä ihmettele yhtään kirjaston henkilökunnan ainaista nurinaa täysistä roskakoreista, kun täällä sitä hinkataan samaa lattianeliötä tunnista ja päivästä toiseen. No niin, jalkaa toisen eteen!" Kello 12.32: "Mitä ihmettä te vielä täällä teette? Ruokatauko on päättynyt jo aikoja sitten. Ja Virtanen: siellä kirjastossa on edelleen valtava määrä roskaa lattialla. Ei tämä tällainen peli vetele! Nyt menet kirjastoon kolme siistijäkaimaa mukanasi ja pistätte paikan kiiltämään." Kello 15.54: "Mitä ihmettä te täällä jonotatte? Työpäivä päättyy tasan kello 16, eikä minuuttiakaan aikaisemmin. Nyt menette Virtasen johdolla kirjastoon ja tyhjennätte vihdoin ne roskakorit. Mitä ihmeen teletappeja te oikein olette?"

"Nieminen, tulehan tänne", huutaa siivoushuollon päällikkö Erja Karjunen keskusradioon. "Eiku siis tonne mun huoneeseeni", korjaa Karjunen. "No niin, Nieminen. Arvaatko mitä minulla on tässä kädessäni? Ruskea, sinetöity kirjekuori, jossa on viime viikolla täyttämäsi olotilakyselyn tulokset. Ole hyvä ja nouse seisomaan. Tämä on juhlallinen hetki", toteaa Karjunen iloisena mutta vakavana ja repii kirjekuoren auki. "Kas näin. Arvio kuuluu seuraavasti: Nieminen on osoittanut olotilakyselyssä merkittävää johtajatason älykkyyttä ja ponnisteluja. Johtajatason virkaa suositellaan välittömästi... Herttinen sentään!" kauhistuu Karjunen ja huutaa kunnanjohtajaa paikalle. "Missä palaa?" ihmettelee kunnanjohtaja puuskuttaen. Karjunen ojentaa olotilakyselyn tuloksen kunnanjohtajalle. Molemmat kauhistelevat tilannetta hetken, kunnes johtaja avaa salaisen arkkunsa: "Tämä on ensimmäinen kerta, kun olotilakysely antaa näinkin suorasanaisen tuloksen. Eli onnittelut, Nieminen, olet uusi siivoushuollon päällikkö. Karjunen, ole hyvä ja kerää kamppeesi ensi viikkoon mennessä. Keksitään sinulle joku toinen virkanimike", toteaa kunnanjohtaja. "Oho. Nyt saa pölypallot jäädä", toteaa Nieminen työkavereilleen iltapäivällä kahvipöydässä. "Meikäläisestä tuli johtaja."

"Tulehan tänne", komentaa siivoushuollon päällikkö Erja Karjunen. "Mikä on Niemisen olo tällä hetkellä?" utelee Erja ja jatkaa: "Meidän kunnalle on suurella rahalla kehitetty tällainen olotilakysely, joka pidetään jokaiselle työntekijälle kaksi kertaa vuodessa. Siinä on vaatimattomasti lähes kolme sataa työntekijän olotilaa koskevaa kysymystä. Kyselyn avulla saamme tulostettua kunnanjohtajalle kaikenlaisia hienoja käppyröitä ja hymiöitä, joita on sitten kokouksissa kiva katsella ja vertailla." "Enivei, sinullehan ei tätä kyselyä pidetty työhönoton yhteydessä, joten joudut nyt täyttämään kaksi kyselyä. Ensimmäisen täytät nyt heti aamulla ja toisen sitten kahvikupposen lomassa iltapäivällä. Työn iloa, Nieminen. Ja muista mottomme: Olotilani on hyvä, silloin kun siltä tuntuu." Nieminen käy olotilakyselyn kimppuun.

Hei, miekkonen siinä, nyt tuo sottaaminen saa riittää. Katso nyt tätä lattiaa ja tuota mattoa, että voikin näin surkeasti sattua. Sulla on kengät ihan kurassa ja mulla maha jo alkaa murista. Eihän tässä ehdi ruokailla, kun täytyy sun vuokses' lattia uudestaan kuurata. Hommaa kyllä riittää, siitä saan sua kiittää. Huh, nyt on lattiat kiillotettu ja omia hermojakin vähän ohessa hiillostettu. Onneksi sain miekkosen ajoissa kiinni, muuten kurajäljet kulkisivat ties minne. Mutta ähäkutti: kello on neljä, vihdoin kodin huomaan hellään! Siellä lepuutan jalkoja samalla kun tuijotan tuutin täydeltä tv-sarjoja.

Maanantai. Viikon ensimmäinen päivä. Työpäivä. Neljäkymmentä ja risat täyttänyt Sirpa Nieminen hapuilee kädellään hevimusiikkia syöksevän kelloradion napille. "Ole nyt hitossa hiljaa", ärjyy Sirpa ja hakkaa kädellään radiota. Örvellysmelu vaimenee. Sirpa kieppuu muutaman kerran sängyssä, venyttelee laiskasti ja nousee ylös. Tyhjien kaljatölkkien, pikaruokalaatikoiden ja villakoirien täyttämästä olohuone-makuuhuonekompleksista Sirpa raahautuu kahvikupposelle. Mustana, tietenkin. Nieminen sonnustautuu sinivalkoiseen työasuun. Päätä jomottaa viikonlopun iloittelun jälkeen sen verran muhkeasti, että rouva päättää heittää tummat aurinkolasit päähän. Meikkaamista Sirpa ei edes harkitse, eikä siihen liioin ole tarvittakaan. Kello on aamuviisi ja kunnantalon alakerros odottaa moppausta. Moppaus ja meikkaus ei sovi yhteen. Nieminen hyppää autoonsa ja suuntaa kunnantalolle. Pihakuja 7:n entinen talonmies Sirpa Nieminen huoltaa tälläkin viikolla kunnantalon asiat kuntoon. Hän on siistijä. Aivan tavallinen siistäjä. Aivan tavallinen Nieminen.

- Kuka se viime viikolla käynyt harmaantunut mies oikein oli? Oli oikein elegantti ja viehättävä, utelee Aune Alajoki Niemiseltä. - Vanha tuttu vain. Ei sen kummempaa. - Mielenkiintoista ja ah, niin salaperäistä. Kenties joku nuoruuden viehätys? - Äh, hetken huumaa vain. - Vai hetken huumaa? Ahaa, juu. Huumasta tulikin mieleeni tämä uusi lauantai-iltojen show. Siinä alussa ne juontajat hyppäävät huoneesta toiseen seinien läpi. Meidän Seppo yritti samaa, mutta tuloksena oli vain musta silmä ja hirvittävä huuto. Soitin katsojapalveluun ja pyysin ambulanssia, mutta täti vain nauroi. Ei siis mitään tolkkua nykyajan asiakaspalvelussa. - Et kuitenkaan joutunut jonottamaan? - En, mutta Huumaa emme enää katso. Eihän sillä ohjelmalla ole edes K-merkintää. Se oli vain hetken huumaa. - Anteeksi, täytyy mennä. Nieminen siirtyy takavasemmalle ja purskahtaa nauruun.

Kunnan siistijä Sirpa Niemisellä on ruokatauko. Mässäämisen ohella Nieminen tuijottaa ruokalan seiniä, kunnes muistaa eilen saaneensa kirjeen, jota ei kuitenkaan ehtinyt avata. Kirje on onneksi mukana. "Tervehdys, Sirpa! Tässä vanha kettu kynäilee pitkästä aikaa. Olen aloittanut jälleen päiväkirjamerkintöjen rustaamisen ja vanhoja merkintöjäni lukiessani havahduin, että olen totaalisesti unohtanut hyvän ystäväni omien räpellysteni keskellä. Vauhtia ei ole elämästä puuttunut näiden vuosien aikana - päinvastoin. Olen saanut kokea mitä ihmeellisimpiä asioita ja ihmisiä, asiallisia ja kieroutuneita. Tulen poikkeamaan lähipäivinä. Jutustellaan silloin lisää." Sirpa on hämillään. "Vanha kettu, sehän ei voi olla kukaan muu kuin...", tuumii Nieminen, kunnes tuttu ääni jatkaa lausetta. "Kenraali C.W. Waterberg. Miten voit, rakas ystävä", kuuluu Niemisen selän takaa. Harmaantunut kenraalimmehan se siinä.

On maanantai. Siivoushuollon päällikkö Erja Karjunen kurvaa oranssilla Saabillaan kunnantalon parkkipaikalle. Valtavien lumikinosten vuoksi parkkipaikkoja on nyt tavallista vähemmän, eikä sopivaa reikää tahdo löytyä. "Voi parkkipirkkojen kevät", tuhisee päällikkö Karjunen kulkupelissään. Minuuttien odottelun jälkeen Karjunen sammuttaa autonsa keskelle ajoväylää ja marssii kunnantalon ovesta sisään. "Keskusradio auki, neuvonnan nainen! Ja nyt siivousnaiset kuulolla. Täällä keskusradiossa ääntelehtii siivoushuollon päällikkö Erja Karjunen. Lopettakaa se kahvin kanssa lutraaminen ja tulkaa kunnantalon etupihalle lämpimästi pukeutuneina. Pian voimistellaan." Karjusen lampaat saapuvat hämmästellen etupihalle. Karjusen johdolla siivoushuollon naiset lykkäävät jonkun onnettoman Ladan ajoväylälle ja Karjusen Saabin tilalle. Karjunen on tyytyväinen. Nyt on todettu, että isotkin roskat saavat näiltä naisilta kyytiä.

Kunnantalon kahviossa käy siistijöiden kesken kova supina. Monen siistijän yksi elämän kiintopisteistä, lauantai-iltojen BumtsiBum!-annos oli poissa. Ehkä kaikkein kovimmin nami-nami-shown päättymisen otti siivoushuollon päällikkö Erja Karjunen, joka ei ole poistunut huoneestaan koko päivän aikana. Ei edes vahva sumpin tuoksu ole saanut päällikköä raottamaan oveaan. "Menkää pois, menkää pois!" on Karjunen huutanut jokaiselle oveen koputtaneelle. "Erja on ottanut pyhän kolmikon - Bjurström-Hovi-Nieminen - poistumisen stagelta todella raskaasti. Viimeksi näin hänet tuollaisena, kun Onnenpyörä lopetettiin", valottaa Erjan ystävä ja siistijä Aune Alajoki kahviossa. "Voi, voi, surkujen surku. Kyllä tämä on kamalaa. Eikö ne siellä pöllökanavalla tajua, että meillä katsojillakin on tunteita. Kamalaa. Voi, voi", päivitellään kahviossa melkein yhteen ääneen. "Missä muuten Nieminen on?" ihmettelee Aune. "Täältä tullaan ja mukana parisataa videokasetillista Marcoa, Seppoa ja Esaa." Karjunen otti loppupäivän vapaata. Kotona videot vinguttavat tuttua tunnaria jatkossa joka ilta. "Ikuisesti eläköön BumtsiBum!" toteaa Karjunen tippa linssissä, kun ensimmäisen jakson lopputekstit liukuvat ruudulle.

On helmikuinen maanantaiaamu. Siistijä Nieminen luuttuaa kunnantalon autioita käytäviä. "Noin, valmista tuli", toteaa Nieminen itselleen. Kunnanjohtaja Sentin huone tosin on vielä siivousta vaille. "Maanantaitervehdys sinulle, hyvä Nieminen. Anna maanantaihali", komentaa johtaja Sentti ja hyökkää kädet ojossa kohti huoneeseen astelevaa Niemistä. "Olettepa te aikaisin tulleet töihin", ihmettelee Nieminen joutuessaan halituksen kohteeksi. "Kyllä vain, kyllä vain. Kunnan pyörittäminen vaatii kakskytneljätuntista läsnäoloa", kertoo Sentti ja siirtyy työpöytänsä ääreen. "Katsos tämän mittatilauspöydän takana tehdään ne tärkeät kunnallispoliittiset päätökset. Nyt vain odottelen tässä paikoillani, että joku soittaa ja tulee pyytämään apuani. Voit aloittaa siivoamisen." Kunnanjohtaja Sentti istuu aivan hievahtamatta. Nieminen pyytää Senttiä väistämään, mutta herra ei pukahda mitään eikä liioin liikahda, joten Nieminen päättää jättää työpöydän takana olevan alueen siivoamatta. Myöhemmin iltapäivällä kuuluu kuulutus: "Siistijä Nieminen, kunnanjohtaja Sentti on nyt väistänyt. Voitte jatkaa siivoamista". Päivän ensimmäinen kunnallispoliittinen päätös oli siis vihdoin saatu nuijittua läpi.

Pihakuja 7:n entinen talonmies - ja siinä sivussa myös taloyhtiön ainoa siivooja - Sirpa Nieminen ajaa punaisella Nissanillaan kohti kunnantaloa. Uusi rankka pesti yhtenä kunnantalon siistijöistä on alkamassa. "Ja tuosta vasemmalle", neuvoo Nieminen itselleen ja vihdoin ruosteensyömä kauppakassi parkkeeraa kunnantalon ainoalle parkkialueelle. Kunnantalon pihassa odottaa jonkunlainen vastaanottodelegaatio. "Tervetuloa meille töihin, hyvä Sirkka!" toivottaa kunnanjohtaja Sentti uutta siistijäänsä. "Sirpa Nieminen, hyvää päivää. Taisitte sanoa Sirkka?" korjaa Nieminen. "Ei, kyllä minä sain tämän nimen minun sihteeriltäni ja kyllä tässä lapussa lukee Sirkka. Oletteko aivan varma, ettei nimenne ole sittenkin Sirkka?" tuumii Sentti. "Aika varma", vastaa Nieminen. "Tervetuloa remmiin. Olen siivoushuollon päällikkö Erja Karjunen ja ohessa on hyvä ystäväni ja yksi siistijöistä eli Aune Alajoki. Ja tässä olisi pieni tervetuliaislahja meidän porukalta: moppi, jonka varressa on sinun nimesi - tai nyt siis siinä lukee Sirkka - sekä kaksi pakettia Presidenttiä. Me kitataan kahvia täällä ihan Simo Silmuna!" toivottaa Karjunen uuden tulokkaan tervetulleeksi. "Kiitos, öh, kiitos oikein paljon." "Ja nyt Sirkka - Sirpa - mennään hommiin. Tänään kuurataan valtuustosali lattiasta kattoon, joka sentti vaaka- ja pystysuoraan. Ja Simo Silmu raikaa taustalla", toteaa Aune Alajoki uudelle työkumppanilleen.

"Rakkaat Pihakuja 7:n asukkaat, hyvät ystävät, hyvät naiset ja herrat", aloittaa isännöitsijä Vaijeri. "Olemme kokoontuneet tänne yhteisömme sisäpihalle muistamaan ystäväämme ja läheistä työtoveriamme Sirpa Annikki Niemistä. Monille hän oli vain tavallinen Nieminen, näkymätön siivooja. Sirpa, olit temperamenttinen nainen. Kolminkertainen eläköön Sirpalle: Eläköön! Eläköön! Eläköön!" "No elänhän minä ja pitkään!" huutaa Nieminen etäämmältä. "Mitkä ihmeen hautajaispippalot täällä on meneillään?" ihmettelee Nieminen. "Nieminen, mitä sinä täällä teet?" ihmettelee isännöitsijä Vaijeri hieman vaivaantuneena. "Tämä on Pihakuja 7:n asukkaiden muistohetki ex-siivoojallemme", valistaa Vaijeri. "Eihän Nieminen olekaan kuollut", kuuluu tummiin pukeutuneiden asukkaiden joukosta. Nieminen tuijottaa kylmästi Vaijeria. "Niin, öh, tässä nyt kaivattiin hieman tunteita pintaan - kun sinä nyt jäit sairauslomalle, lopulta irtisanoit itsesi ja siirryit kunnan palvelukseen - ja sitten sain tämän idean, joka yhdistää meidät Pihakuja 7:n ihmiset. Mutta eikö olekin hienot pippalot?" Nieminen pyörittää päätään. Ei mitään uutta Vaijerilta. "Ja nyt se, joka on käynyt yleisavaimella yksiössäni ja vienyt isoäitini pöytähopeat: oletan löytäväni ne kymmenen minuutin sisällä tuosta muuttoautosta tai joku muu täällä vaihtaa hiippakuntaa." "Ne on tuolla minun autossa. Ajattelin ottaa pienen muiston sinusta", selittää Vaijeri punaisena Niemiselle.

On tavallinen maanantaiaamu. Talonmies Nieminen on totuttautunut luuttuamaan kerrostalon rappusia aamuisin. Unikin varmaan maittaisi, mutta aamun aviisin jakaja kolisuttaa viiden maissa siihen malliin, että soppakattilat keittiön kaapeissa kolisevat. Tosin mukavaahan se on antaa luutun laulaa aamuisin, kun raput ovat autioina. Ei ylimääräisiä häiriötekijöitä ja siivoaminen sujuu reippaasti. Nieminen saa aamun siivousurakan vihdoinkin valmiiksi. Hän löntystää omaa yksiöönsä kohti ja törmää viidennen kerroksen Seppoon, joka raskaasti hengittäen astelee portaita alaspäin. Seppo kertoo ohimennen Niemiselle vastapään omakotitalon alati palavasta keittiön valosta. Nieminen ei asiasta juurikaan innostu, mutta lupaa seurata tilannetta, kun kolmannen kerroksen Liisakin on kuuleman mukaan asiasta erittäin huolissaan. Nieminen poimii päivän postin eteisestä ja istahtaa keittiön penkille syvän huokauksen kera. Postia selatessaan Nieminen kurkistaa ikkunasta ja vilkaisee mysteeristä omakotitaloa. On keskipäivä ja talon valo palaa, mutta ketään ei näy. Outoa. Jatkuu ensi viikolla.

On tavallinen maanantai-ilta. Talonmies Nieminen on totuttautunut luuttuamaan kerrostalon rappusia arki-iltaisin - aamu-uninen kun on. Ja mukavaahan se on antaa luutun laulaa, kun rapun yksinäiset mummot ja papat kerääntyvät Niemisen ympärille juoruamaan Pihakujan 7:n ympäristön tapahtumista. Esimerkiksi juuri hetki sitten viidennen kerroksen Seppo tiesi kertoa, että kadun toisella puolella olevassa omakotitalossa on palanut keittiön valo yötä päivää. Kolmannen kerroksen Liisa vahvisti Sepon bongauksen ja epäili, että jotain laitonta siellä on meneillään. Liisa oli soittamassa jo poliisille, mutta Nieminen rauhoitteli yksinasujaa. Liisa laski luurin, kun Nieminen lupasi myös seuraavansa omakotitalo-mysteeriä. Niemisen illan siivousurakka oli vihdoin valmis. Kello näytti iltakymmentä. Nieminen löntysti omaan yksiöönsä ja istahti keittiön penkille. Aamulehteä havitellessaan Nieminen kurkisti ikkunasta ja vilkaisi mysteeristä omakotitaloa. Valoi paloi, mutta ketään ei näkynyt. Outoa. Jatkuu ensi viikolla.

Nieminen on lurittelutuulella. "Miss' on mun vanha luuta, punavartinen ja laho, mut' pölyt kerää talteen ilman muuta. Liekö luuta taas unohtunut pihalle ja pojat potkineet vanhuksen hajalle? Ei näy luutaa, tekisi mieleni asiasta taas isännöitsijälle huutaa: Ei oo luutaa, millä mä nyt taloa kuuraan! Kas, sieltähän isännöitsijä Vaijeri jo saapuu, hitaasti mutta varmasti johtaja kohti minua vaappuu. Mitä ihmettä, Vaijerilla on mukanaan uusi luuta. Ole hyvä, Nieminen hyvä, täss' on sulle uusi kuura, että älä mulle enää ikinä huura."

Perjantai 7. tammikuuta, kello 20.37 Niemisen puhelin soi. - Haloo? Nieminen puhelimessa. - Hyvää iltaa, Nieminen. Tai ei mitään hyvää. Nyt on nimittäin taas sellainen piru merrassa. TV-uutisissa Eva Polttila juuri kertoi, että huomisyönä on luvassa järkyttävän kova hirmumyrsky. Ja Helsingissä rakennetaan jo turvavalleja. - Sinulla on ilmeisesti joku idea takataskussa? - Kyllä, tietenkin on. Tilasin juuri viisisataa kappaletta kymmenen litran ämpäreitä, jotka sijoitetaan ympäri Pihakuja 7:n piha-alueita. Kannamme veden pois, ennenkuin se ehtii tehdä tuhojaan! Tuut, tuut, tuut. - Haloo? Nieminen? Haloo?

On lauantai. Uuden vuoden ensimmäinen päivä. Talonmies Nieminen kuorsaa naisellisesti omassa kämpässään, omalla sohvallaan. Tiuku näyttää melkein aamuviittä. Niemisen puhelin soi. - Haloo? Halå? Vastaa nyt, Nieminen. - Mitä? - Haudi, Nieminen. Täällä isännöitsijä Vaijeri. Oletko hereillä? - Kyllä. - Hyvä. Nyt on sellainen piru merrassa. Luin tuossa emännän tilaamia aviiseja ja järkytyin. Nythän on nimittäin vuosi vaihtunut ja meillä kaikilla on ylimääräisiä kiloja! Päätinkin ilmoittaa kaikki Pihakuja 7:n asukkaat paikallisen jumppapiirin pitäjän Jutta M:n "Helmikuuksi kuntoon - joulupöydän läskeille näkemiin" -kurssille ja se on juuri alkamassa meidän pihalla! - Kiitos, mutta ei kiitos. - Ei tämä ole mikään pyyntö, Nieminen, vaan käsky. Kurssimaksu veloitetaan kuitenkin kaikilta yhtiövastikkeessa, joten hop-hop. Nieminen tekee työtä käskettyä. Aamutokkuraiset Pihakuja 7:n asukkaat kerääntyvät kerrostalorykelmän yhteiselle parkkipaikalle. Jutta M on saapunut paikalle ja ensimmäinen parituntinen jumppa käynnistyy. Jumppatäti Jutta M valottaa myös aikaista jumppatuokiota: "No ku sillo ei läskit näy". Aika sissi tuo Jutta M.

Pihakuja 7:n talonmies Sirpa Nieminen on matkalla kohti kunnantaloa. Kunnanjohtaja Sentti on kutsunut Niemisen ja ystävänsä isännöitsijä Elmeri Vaijerin kunnantalon loppuvuoden bileisiin. - Tervetuloa kunnantalon bileisiin, Sirpa. Sihteeri, kaksi kuppia! Ei pikakahvia! Pahvimukeissa! - Kiitos, kunnanjohtaja Sentti. Mikä meininki? - Meininki? Aa, meininki. Fiilis! Hyvä, hyvä fiilis. Hyvä tunnelma. Käsin kosketeltava. Molemmin käsin! - Tuota, mitähän täällä on ohjelmassa? - Ohjelmassa? Aivan, aivan. Ei niin yhtään mitään. - Mitkä ihmeen bileet nämä sitten ovat? - Päätin, että tänä vuonna ei järjestetä mitään ohjelmaa, vaan juodaan lärvit. Se on huudossa nuorten keskuudessa. Ei muuta kuin ennen veronalennusta ostettua alkoholia pää täyteen ja aamulla virkeänä töihin. Alkomahoolia on tarjolla tuolla palkkatoimiston tiloissa, siellä on myös itse tekemääni boolia. Sinne vaan Nieminen, jano on varmasti jo kova! "Tästä tulikin aivan tavallinen viikonloppu", mutisee Nieminen ja siirtyy jonottamaan kunnanjohtajan boolia.

Isännöitsijä Vaijeri ennättää Pihakujalle. Talonmies Nieminen odottaa innoissaan Siivouspalvelu Patu Otton eli Supon saapumista. - Tervehdys, Nieminen. Kas, ei näköjään Patu ole vielä ennättänyt paikalle. - Eipä ole näkynyt. - Mutta voi Ridge Forresterin jykevä leuka, miksi ihmeessä nuo roskikset ovat vieläkin nurin? Ja roskat lentelevät siellä täällä. Voi hyvänen aika tätä siivoa! - Kyllä Supo hoitaa! - Hetkinen nyt, Nieminen. Ei Supo mitään roskia siivoa. - Hä? - Patu niin sanotusti siivoaa itse roskisterrorisoijat pois tältä alueelta. - Vai niin. Tällainen tapaus sitten tällä kertaa. Täytyy varmaan sitten aloittaa siivoaminen. - Hyvä idea, Nieminen. Missähän se Patu viipyy? No, mitä tässä suotta itseään jäädyttää, taidan poiketa kunnantalolla tsufeella. Siellä on näin maanantaisin tarjolla tuoretta pullaa. - Kiva. Isännöitsijä Vaijeri kaasuttaa Pihakujalta. Hetkeä myöhemmin Siivouspalvelu Patu Otton siivoustiimi saapuu paikalle. Tiimi huomaa, kuinka haalareihin sonnustautunut neiti kiroilee ja potkii roskalaatikoita. Nieminen huomaa pian olevansa matkalla jonnekin. "Ei mitään hätää, neiti hyvä, me siivoamme sinut pois tältä alueelta. Olemme matkalla Tyrnävälle", tiedottaa Patu Niemiselle. "Ja taas sitä mennään", mutisee Nieminen. Hetkellinen kiukunpuuska osui omaan nilkkaan.

Pihakuja 7:n kerrostalolähiön talonmies Nieminen on pihalla tavallisissa aamupuuhissaan. Pihan roskikset on vaihteeksi potkittu nurin ja nokkelilla kiusantekijöillä on riittänyt energiaa vielä roskapussien potkimiseen pitkin piha-aluetta. "Nyt riitti", mutisee Nieminen käheällä äänellään ja päättää pirauttaa asiasta isännöitsijä Vaijerille. - Moro. - Haloo? Haloota, haloota? Kuka siellä? Vaijeri täällä. - Nieminen tässä. Tule tänne. Heti. - Mitä on tapahtunut? - Täällä on taas vaihteeksi kaadettu roskikset. Nyt alkaa tämän neidin pinna olla aika kireällä. - Ei hätää, olen ilmoittanut asiasta jo Supolle. - Miten suojelupoliisi tähän asiaan liittyy? - Ei suojelupoliisi vaan Siivousurakoitsija Patu Otto. Heillä on tarvittavat laitteet tällaisen ongelman korjaamiseksi. Patu lupasi tulla sinne kolmen maissa. Nähdään silloin. - Asia kuitti. "Enää ei tarvitse huolehtia lentävistä roskista", toteaa Nieminen itselleen ja päättää siirtyä yksiöönsä nauttimaan kupposellisen kahvia. Aamun aviisikin on vielä lukematta. Jatkuu viikon kuluttua.

"It teiks tuu tu tankou", hyräilee Nieminen ja aloittaa kolmannen kerroksen lattian puunaamisen. Hetken hyräiltyään Suomen euroviisukappaletta - joka odotetusti ei päässyt edes loppukilpailuun - Nieminen kajauttaa kurkku suorana kappaleen kertosäettä lattialuuttu mikrofoninaan. Isännöitsijä Vaijeri on juuri astumassa sisään kerrostalon ovesta, kun kuulee korvia hivelevän lauluäänen jostain ylhäältä. "Tämä täytyy saada nauhalle", iloitsee Vaijeri ja palaa pian takaisin uutukainen videokamera kädessään. Vaijeri lähestyy Niemistä varovaisin askelin ja onnistuukin löytämään sopivan kuvauspaikan. "Hihi, tällä videolla päästään paikalliskanavan musiikkiohjelman ykköseksi", pohtii Vaijeri itsekseen. Seuraavana päivänä Nieminen tuijottaa paikallisaviisissa omaa kuvaansa. Etusivun lööpissä lukee: "Paikallinen siivooja siivoaa suullaan - suomalaistango vei pölyt mennessään".