Eduskuntavaalit 2015

Huittisista ei ylletty eduskuntaan

20.4.2015

Ehdolla olleet huittislaiset eivät yltäneet eduskuntaan.

· ·

Sastamalassa jymypaukku: Satonen, Nurminen ja Hakanen eduskuntaan

20.4.2015

Uudessa eduskunnassa on Sastamalasta peräti kolme kansanedustajaa. Arto Satonen (kok.) jatkaa neljännelle kaudelle, uusina menivät läpi Ilmari Nurminen (sd.) ja Pertti Hakanen (kesk.).

· ·

Sastamalan äänestysprosentti kasvoi, suurin puolue SDP

19.4.2015

Läpi ovat Sastamalasta menossa kokoomuksen Arto Satonen, SDP:n Ilmari Nurminen ja keskustan Pertti Hakanen. He kaikki ovat kiinni puolueensa viimeisessä paikassa.

· ·

Ennakkoäänten perusteella Sastamalasta kolme kansanedustajaa

19.4.2015

Arto Satonen (kok.) on jatkamassa. Läpi ovat menossa myös Ilmari Nurminen (sd.) ja Pertti Hakanen (kesk.).

· ·

Hakanen ja Nurminen nuorten varjoeduskuntaan

15.4.2015

Alle 18-vuotiaat nuoret äänestivät Allianssin yhdessä koulujen kanssa järjestämissä varjovaaleissa.

· ·

Säkyläläiset ahkerina uurnilla

15.4.2015

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina.

·

Monin paikoin noin joka viides äänestänyt

13.4.2015

Viikonlopun jälkeen eduskuntavaalien äänestysprosentti on Sastamalassa 20,5 ja Huittisissa 18,7.

· · · · · ·

Arto Satonen menestyi ministerikyselyssä

9.4.2015

MTV Uutisten tekemässä kyselyssä neljän suurimman puolueen piiriaktiivit saivat nimetä ministereiksi toivomiaan henkilöitä. Kokoomuksesta eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen nousi kärkikymmenikköön.

· ·

Ennakkoäänestys alkoi Sastamalassa maata ja maakuntaa vilkkaampana

9.4.2015

Keskiviikkona alkanut ennakkoäänestys päättyy 14. huhtikuuta. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Vaalipäivänä sunnuntaina 19. huhtikuuta saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa.

· · ·

Reetta Hulmi Köyliöstä vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi

20.10.2014

Satakunnan Vihreät on nimennyt ensimmäiset kolme eduskuntavaaliehdokasta.

· · · ·

Outi Kontio ehdolla eduskuntaan

1.10.2014

Huittisista työsuojeluvaltuutettu Outi Kontio on ehdolla eduskuntaan kokoomuksen listalla.

·

Ilmari Nurmisen ehdokkuudelle jäsenäänestyksen sinetti

18.3.2014

Sosialidemokraattien jäsenäänestys Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaista on käyty.

· ·

Ilmari Nurmista esitetään eduskuntavaaliehdokkaaksi – Tukea myös Pirkanmaan suurimmalta demariyhdistykseltä

29.11.2013

Sastamalalaisen Ilmari Nurmisen eduskuntavaaliehdokkuus on jo saanut tukea Vammalasta ja Tampereelta. Sosialidemokraattien paikallisyhdistykset tekevät loppuvuoden aikana esityksiä vuoden 2015 eduskuntavaaliehdokkaiksi. Sparrausta Nurminen saa kahdelta entiseltä kansanedustajalta.

· ·

 

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top