Kiikoinen

Kiikoisten Purpureilla noin 140 pelimannia

22.6.2015

Tulevana viikonloppuna vietetään Kiikoisten Purpureita. Järjestäjät iloitsevat siitä, että nuoret ovat monin tavoin mukana tapahtuman tekemisessä.

· ·

Kiikoisten kunnantalosta tulossa Kiikostalo

24.4.2015

Kiikoisten kehittämistoimikunta esittää Sastamalan tilakeskukselle, että Kiikoisten kunnantalo nimetään Kiikostaloksi.

· · ·

Kiikoisten rantasaunan paikasta oikaisuvaatimus

16.4.2015

Sastamalan kaupunginhallituksen päätöksestä koskien Kiikoisten rantasaunan sijaintia on jätetty oikaisuvaatimus.

· ·

Kaupunginhallitus äänesti Kiikoisten rantasaunan Rajalahteen

30.3.2015

Sastamalan kaupunginhallitus päätti äänin 9-4, että Kiikoisten uusi rantasauna rakennetaan nykyiselle tontille Rajalahden alueella.

· · ·

Kaupunginhallitus päättää Kiikoisten rantasaunan sijainnista

27.3.2015

Sastamalassa Kiikoisten uuden rantasaunan sijainti on saamassa sinetin maanantaina, kun kaupunginhallitus ottaa asiaan kantaa. Esitys on, että sauna rakennetaan nykyiselle tontille Rajalahden alueelle.

· · ·

Kiikoisten ABC:n muutostyöt valmiit

3.3.2015

Liikennemyymälässä palvelee nyt Sale aikaisemman ABC-marketin sijasta.

· · ·

Rattijuoppo Kiikoisissa

23.2.2015

Sunnuntaina aamupäivällä poliisi pysäytti henkilöauton liikennetarkastusta varten Sastamalan
Kiikoisissa Niskatiellä.

· · ·

Kiikoisiin jaossa 30 000 euroa

20.2.2015

Yhdistymissopimuksessa sovitun potin jakamisesta päättää Kiikoisten kehittämistoimikunta.

· ·

Kiikoisten kunnantalo saanee uuden nimen

13.2.2015

Sastamalassa Kiikoisten kunnantalosta on käytetty eri yhteyksissä yleensä nimitystä entinen kunnantalo tai entinen kunnanvirasto.

· ·

Valtion raha Kiikoisten uuteen kirjastoon odotuttaa

6.2.2015

Sastamalan kaupunki joutuu vielä odottamaan tietoa Kiikoisten kirjastohankkeen valtionrahoituksesta.

· · · · ·

Gospel Ridersit Huittisissa ja Kiikoisissa

22.7.2014

Kristillisen moottoripyöräkerho Gospel Ridersin kolmannen 7xSF-kampanjan teemana on Miehen tie. Motoristit ovat Huittisissa tiistaina ja Kiikoisissa torstaina.

· ·

Kolmen pointin kesälesket Kiikoisissa

9.7.2014

Kun lesket lempivät on täyttä tätä päivää edelleen. Sanataituri Maiju Lassilan käsiala on hulvattoman hauskaa näytelmän näennäisesti vähistä tapahtumista huolimatta. Repliikit ovat vitsejä parhaasta päästä.

· · · ·

Kiikoisten avustusrahoihin tuplabuukkaus

23.4.2014

Sastamalassa Kiikoisten kehittämistoimikunta päättää yhdistymisavustuksista.

· · ·

Kiikoisissa jälleen torielämää

10.4.2014

Toripäivät jatkuvat jälleen perjantaisin Sastamalan Kiikoisissa.

· ·

Sähköjä poikki Kiikoisissa

21.3.2014

Sastamalassa Kiikoisissa oli sähköjä poikki muun muassa Jaarassa, kirkonkylässä ja Tervahaudan suunnalla. Pimeänä oli yli 550 taloutta.

· · ·

Kiikoisiin jaossa 35 000 euroa avustuksia

6.3.2014

Tänä vuonna Kiikoisten kehittämistoimikunnalla on käytettävänä 35 000 euroa avustuksiin.

· · ·

Pyörätie rakentuu valtatien varteen Kiikoisissa

3.3.2014

Sastamalan Kiikoisissa kevyen liikenteen väylän rakentamistyöt valtatien 11 varressa ovat käynnissä.

·

Mies kaahasi poliisia vastaan Sastamalassa

27.2.2014

Keskiviikkona alkuiltapäivästä vähän ennen yhtä Sastamalassa kantatiellä 44 poliisi tutkasi henkilöauton nopeudeksi 134 km/h.

· ·

Kiikoisten Ystävänpäivämessuilla viitisenkymmentä näytteilleasettajaa

15.2.2014

Ystävänpäivämessuja vietetään Kiikoisissa nyt kahdeksannen kerran. Näytteilleasettajia Toukolan koululla on viitisenkymmentä.

· · ·

Huittisten ja Kiikoisten Säästöpankit mukana uudistuvassa Säästöpankkiryhmässä

24.1.2014

Säästöpankkien edustajat tekivät torstaina yhden ryhmän historian merkittävimmistä päätöksistä.

· · · ·

Kiikoinen kytkeytyy valokuituun

4.10.2013

Nopeata runkoverkkoa on jo valmiina Kiikoisissa ja kiinteistöjä päästään pian kytkemään. Ensi vuonna on määrä rakentaa kantatien 44 varressa. Viimeiset alueet saavat valokuidun vuonna 2015.

· ·

Kiikoisissa nokivalkea

2.10.2013

Sastamalassa Kiikoisissa Kauvatsantiellä kivinavetan lämpökeskuksessa syttyi keskiviikkona aamupäivällä puoli kymmenen aikaan nokivalkea hormissa.

· ·

Ojaanajo Kiikoisissa

21.9.2013

Sastamalassa Kiikoisissa Pohjanmaantiellä sattui pieni ulosajo lauantaina iltapäivällä viiden jälkeen. Kukaan ei loukkaantunut.

· ·

Kiikoisissa vietiin kaivurista polttoainetta

16.9.2013

Lauantain vastaisena yönä Kiikoisissa Vehkakorventiellä kaivinkoneesta varastettiin noin 100 litraa polttoainetta.

· · ·

Puimuri paloi pellolla Kiikoisissa

28.8.2013

Sastamalan Kiikoisissa Marjajärventiellä Niemenmaan ja Jokikulman välillä syttyi puimuri tuleen keskiviikkona iltapäivällä.

· · ·

« Vanhemmat   Uudemmat »

MAINOS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top