Kokemäenjoen kuolleita kaloja ei tule lähettää Eviraan
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan ei tule lähettää Kokemäenjoesta mahdollisesti löytyviä kuolleita kaloja. Kalojen nikkelipitoisuuksia ei tässä vaiheessa tutkita siellä.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan ei tule lähettää Kokemäenjoesta mahdollisesti löytyviä kuolleita kaloja. Kalojen nikkelipitoisuuksia ei tässä vaiheessa tutkita siellä.
"Kehotamme paikallisia asukkaita yleiseen varovaisuuteen veden, kalojen ja rapujen käytössä", luontoympäristökeskuksen johtaja Petri Ahlroth sanoo.
Tulvia ei Länsi-Suomessa ole odotettavissa vähäisen lumimäärän vuoksi, vaikka sateet kääntänevätkin virtaamat nousuun.
Satakunnassa hyydetulvat ovat kastelleet muutamien talojen kellareita. Kokemäenjoella hyydeongelmilta on vältytty suojaavan jääkannen ansiosta.
Jääkansi on pitänyt Kokemäenjoen hyyteistä vapaana. Luoteis-Pirkanmaalla patoja sen sijaan on muodostunut.
Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset kehottavat jäällä liikkuvia erityiseen varovaisuuteen.
Tyrvään ja alapuolisten voimalaitosten juoksutusta on keskiviikkoaamusta alkaen lisätty vähitellen varoen rikkomasta jääkantta.
Hyyteen muodostusta Kokemäenjokeen ehkäistään jääkannella. Se saadaan aikaiseksi pienentämällä virtaamaa.
Perjantaille ennustettujen lumsateiden jälkeen sää on kylmenemässä nopeasti. Tulvakeskuksen mukaan pakastuminen pohjoisesta alkaen voi synnyttää jokiin hyydettä useissa paikoissa, muun muassa Kokemäenjoella.
Kokemäenjoen pääuoman virtaama on ajankohdan keskimääräiseen nähden kasvanut kaksinkertaiseksi. Loppuviikolle ennustettu kova pakkanen aiheuttaa merkittävän hyydetulvien riskin.
Uudessa hankkeessa Pirkanmaalla tullaan kehittämään venesatamia ja vesistömatkailua. Sastamala myös jatkaa Kokemäenjoen virkistyskäyttöhankkeessa.
Lauhan ja sateisen sään myötä jokien virtaamat ovat Suomen ympäristökeskuksen mukaan korkealla ja paikoin edelleen nousussa.
Kokemäenjoen vesi on alkusyksyn niukkojen sateiden vuoksi vähissä, eikä vesistöalueen järvistäkään riitä vettä.
Harjavallan voimalaitoksella alkaa tiistaina arviolta kaksi viikkoa kestävä huoltotyö. Sen aikana muun muassa Rauta- ja Kuloveteen jätetään tilaa sadevesille.
Kokemäenjoen keskiosan tulvasuojelu on viritetty uudelleen ja Säpilänniemen oikaisu-uomalle Kokemäellä haetaan lupaa. Oikaisu-uomalla on tarkoitus helpottaa tulvatilanteita Huittisissa ja Kokemäellä, mutta sillä on merkitystä koko vesistöalueen tulvariskien hallinnassa.
Perjantaina poliisi sai ilmoituksen Sastamalan Keikyässä Kokemäenjoessa kelluvista televisioista ja tietokoneiden kuvaputkinäytöistä. Laitteita oli vedessä Äetsän voimalaitoksen ja Villilän vuolteen välillä.
Sastamalassa Kiikan Pirjaskoskeen ja Keikyän Vuolteeseen upotetaan paineviemäri. Hanke liittyy Sastamalan ja Huittisten välisen siirtoviemärin toteuttamiseen, minkä myötä vanhat jätevedenpuhdistamot Vammalassa ja Äetsässä suljetaan.
Kokemäenjoesta halutaan kehittää koko maan tuntema matkailukohde. Ideariihi pui asiaa Sastamalassa keskiviikkoiltana.
Vuodenvaihteen lauha sää ja vesisateet nostivat jokien virtaamat paikoin kevättulvien suuruisiksi.
Talven tulviin varautuminen näkyy nyt suurina juoksutuksina Kokemäenjoella.
Vaikka uusia isompia sateita ei lähiviikkoina tulisikaan, niin Kokemäenjoen virtaama ja vedenkorkeus säilyvät selvästi keskimääräistä suurempina vielä pitkään.
Kokemäenjoen virtaaman odotetaan nousevan yli viime kevään tulvahuipun. Euran keskustassa vesi on tulvinut kiinteistöihin ja uhkaa kunnan jätevedenpumppaamoa.
Viikonloppuna Kokemäenjoen vedenpintaa lasketaan Äetsän ja Kolsin voimalaitosten välillä. Syynä on Keikyässä tehtävä vesijohtotyö.
Kansansoutu palaa juurilleen, kun Kokemäenjoella retkeillään viikonloppuna Äetsästä Kokemäelle.
Kaupunginjohtaja laulattaa Kokemäellä.