Luonto

Peura

Muuttolinnut arkailevat kylmää

Pitkään jatkunut kylmä säätila hidastaa muuttolintujen paluuta Pirkanmaalle. Pirkanmaan Lintutieteellisestä yhdistyksestä kuitenkin kerrotaan, että Sastamalassa on nähty jokusia sepelkyyhkyjä. Odotettavissa on muuttorynnistys, kun sää lämpenee ja tuuli muuttuu linnuille suotuisammaksi.

Revontulet Sastamalan Kiikassa 17.3.2013

Revontulet valaisivat Sastamalan taivaan

Sunnuntai-iltana saatiin muun eteläisen Suomen tavoin myös Sastamalan seudulla ihailla ajoittain voimakkaita revontulia. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan revontulet aiheutuivat Auringosta perjantaina lähteneestä koronan massapurkauksesta.

Taliatiainen ja sinitiaisia

Nyt bongataan kotipihan lintuja

Tänä viikonloppuna on käynnissä perinteinen Pihabongaus. Ideana on tunnin ajan tarkkailla kotipihan lintuja. Viime vuonna Sastamalasta osallistui viitisenkymmentä pihaa.

Page 81 of 87 1 80 81 82 87