Museovirasto

Suodenniemen kotiseutumuseon luettelointiin avustusta

29.5.2018

Museovirasto on jakanut avustuksia paikallismuseoiden hankkeisiin.

· · ·

Muinaisjäännöksiin kajotaan yleensä vahingossa – Selvitys paljasti Sastamalasta kolme tapausta

24.1.2017

Kaikki muinaisjäännökset ovat suoraan muinaismuistolain nojalla rauhoitettuja. Sastamalassa niitä on paljon.

· · ·

Sastamalassa muinaismuistojen pelastuskaivauksista 37 000 euron lisälasku

18.8.2014

Illon vesihuolto-osuuskunta anoo Sastamalan kaupungilta avustusta Kaukolan, Vinkkilän ja Ritalan vesihuoltotyön rakentamiskustannuksiin. Museoviraston koekaivauksissa löytyi alueita, joilla piti tehdä pelastuskaivauksia.

· ·

Entistämisavustusta Köyliöön ja Laviaan

21.5.2014

Museovirasto on jakanut rakennusten entistämiseen yhteensä reilun 1,5 miljoonaa euroa avustuksia.

· ·

Valtio järjestelee omistuksia: Pyhän Henrikin saarnahuone Kokemäellä Senaatti-kiinteistöille

30.12.2013

Museoviraston hallinnassa oleva kulttuurihistoriallisesti arvokas valtion kiinteistövarallisuus siirtyy vuodenvaihteessa Senaatti-kiinteistöille ja Metsähallituksen luontopalveluille.

· · ·

Entistämisavustusta Kivirannan kartanolle ja Vammalan aseman vesitornille

5.5.2012

Museovirasto on jakanut avustuksia kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauksiin.

· ·

 

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top