Palokunta

Palokunta pelasti koiran kaivosta Kokemäellä

31.10.2013

Torstai-iltana Kokemäellä Sainiontiellä palokunta pelasti koiran kaivosta.

·

Rehutehtaalla palonalku Säkylässä

31.10.2013

Hankkijan rehutehtaalla Säkylässä syttyi palonalku rehunkuljettimessa torstaina iltapäivällä.

· ·

Maalämpöputken vuoto sulki Nokialla Kodin Terran hetkeksi

29.10.2013

Nokian Kolmenkulmassa Kodin Terran myymälässä sattui maalämpöputken vuoto tiistaina iltapäivällä puoli viiden jälkeen.

·

Auton konehuoneessa paloi Huittisissa

26.10.2013

Huittisissa Härkäpakarin pihassa syttyi henkilöauton konehuoneessa tulipalo lauantaina aamupäivällä.

· ·

Loisteputki kärytti hoitokodissa

8.10.2013

Palokunta sai tiistai-iltana Sastamalan Vammalassa käryn vuoksi hälytyksen hoitokotiin Punkalaitumentien varrella Hyrkin alueella.

·

Roskien poltto työllisti Kokemäelläkin

7.10.2013

Maanantai-iltana pelastuslaitos joutui viimeistelemään roskien polttamisen Kokemäellä Rukansuuntiellä.

·

Peltoauto käynnistyi – palokunta sammutti

5.10.2013

Palamaan syttynyt peltoauto työllisti Mouhijärven vapaapalokunnan yksikköä Sastamalassa lauantai-iltana.

· ·

Säkylässä paloi kangasmaastoa

4.10.2013

Perjantaina iltapäivällä Säkylässä Vanhan Turuntien ja Vahoniementien risteyksen lähellä paloi maastoa synkässä kuusimetsässä.

· ·

Keikyässä palaa vaikeakulkuisessa maastossa

30.9.2013


Sastamalan Keikyässä Aurajärven suunnalla Tervajärven läheisyydessä palaa aluskasvillisuutta vaikeakulkuisessa maastossa. Pimeys haittaa sammutustöitä ja syttymissyyn selvittämistä.

· ·

Huittisissa paloi vanha navetta

29.9.2013

Palokunnan saapuessa rakennus oli ilmiliekeissä. Sisällä oli kymmenen kanaa, joista muutama kuoli.

· ·

Risujenpoltto kyti Kokemäellä

28.9.2013

Palokunta kävi lauantain vastaisena yönä Kokemäen Nelostiellä kastelemassa pellonreunaa, jossa aiemmin oli poltettu risuja.

· ·

Pöly päräytti Säkylässä palohälytyksen

25.9.2013

Säkylässä palokunta sai keskiviikkona iltapäivällä automaattihälytyksen keskustan marketista. Tulipaloa ei kuitenkaan ollut, vaan lämpöpuhaltimeen oli ilmeisesti kertynyt kesän aikana pölyä.

·

Palokunta tuuletti Kokemäellä

24.9.2013

Kokemäellä pelastuslaitos kävi tiistai-iltana tuulettamassa asuntoa. Pellit oli ilmeisesti laitettu liian aikaisin kiinni ja savu tuprusi sisään.

·

Mopoautoa väistänyt suistui tieltä Kauvatsalla

21.9.2013

Henkilöauto suistui Lähteenmäen koulutieltä lauantai-iltana. Ei vakavasti loukkaantuneita.

· · ·

Kahden pakettiauton peltikolari Huittisissa

21.9.2013

Huittisten keskustassa Risto Rytin kadulla sattui pieni peltikolari lauantaina aamupäivällä.

· ·

Autoradio kärähti Kauvatsalla

19.9.2013

Kokemäen Kauvatsalla Yttiläntiellä henkilöauton radion kondensaattori kärähti. Omistaja sammutti palonalun ja auto säästyi vahingoilta.

· · ·

Yksinäinen kynttilä hälytti Vammalassa

17.9.2013

Tyhjään asuntoon palamaan jäänyt kynttilä laukaisi palovaroittimen Vammalassa.

·

Pieni öljyvuoto ongelmajätevarastolla Huittisissa

17.9.2013

Huittisissa Klaavolantiellä valui vähän öljyä maahan ongelmajätevarastolla tiistaina iltapäivällä.

·

Uhkaava autopalo kaupan pihassa Vammalassa

16.9.2013

Vammalassa paloi maanantaina aamuyöllä henkilöauto. Palokunnan nopean toiminnan ansiosta palo ei päässyt leviämään läheiseen liikerakennukseen.

· · ·

Takka lykkäsi savut sisään Kokemäellä

13.9.2013

Palokunta kävi perjantai-iltana tuulettamassa asuntoa Kokemäen keskustan tuntumassa Haanojan alueella.

·

Köyliössä riehui maastopalo

9.9.2013

Röyskässä oli tulessa muutama aari aluskasvillisuutta, kantoja ja risuja.

· ·

Palokunta siivosi lasit tieltä

9.9.2013

Pohjanmaantiellä oli lasia. Pelastuslaitos siivosi.

·

Pesukone kärysi Huittissa

8.9.2013

Palokunta sai sunnuntai-iltana hälytyksen Huittisissa Leppäojantielle, kun talossa tuntui savun käryä. Käryn lähteeksi paljastui pesukone.

·

Tulisija savutti sisään Köyliössä

8.9.2013

Palokunta tarkasti hormit ja tuuletti tilat.

·

Peltinen varastohalli tuhoutui palossa Vammalassa

7.9.2013

Peltinen hallirakennus paloi Vammalassa Erhonkadulla myöhään lauantai-iltana. Palo oli vaarassa levitä läheiseen tiilirakennukseen, muttei uhannut asuintaloja.

· ·

« Vanhemmat  

ILMOITUS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
ILMOITUS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top