Sastamalassa joka sadas ääni mitätön
Osuus nousi ensimmäisestä kierroksesta.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Osuus nousi ensimmäisestä kierroksesta.
Äänestysaktiivisuus jäi koko maan keskimääräisestä.
Koko kaupungissa Alexander Stubbin osuus äänistä oli 56,5 prosenttia.
Ääntenlaskenta valmistui nopeasti.
Presidentinvaalin toisen kierroksen vaalipäivä on sunnuntaina.
Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys on päättynyt.
Vaalipiirien kesken Pirkanmaa on pitänyt kärkipaikkansa.
Äänestämässä on käynyt Sastamalassa yli 5 000 ja Punkalaitumella yli 500 äänioikeutettua.
Pirkanmaan kärkitahdista jääty.
Vammalassa kaksi avoinna joka päivä.
Puolet kertyi ennakkoäänestyksessä ja puolet vaalipäivänä.
Jussi Halla-aho toinen, Alexander Stubb kolmas.
Satakunnan vaalipiirissä kärjessä Jussi Halla-aho.
Alexander Stubb oli kannatetuin kolmella alueella, Olli Rehn yhdellä.
Toiseksi tuli Alexander Stubb.
Vaalihuoneistot avautuvat aamuyhdeksältä ja äänestys jatkuu iltakahdeksaan.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen vaalipäivä on sunnuntaina.
Presidentinvaalin ennakkoäänestys päättyy.
Pirkanmaa ja Satakunta aktiivisuuden kärjessä.
Sastamalassa aloitettiin ennakkoäänestys valtakunnan tahdissa.
Äänestysprosentti jäi matalaksi.
Vammalassa kaksi auki joka päivä.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys järjestetään 17.-23. tammikuuta. Vaalipäivä on sunnuntai 28. tammikuuta.
Ehdokkaat ovat samat kuin oikeassa presidentinvaalissa.
Ennakkoon saa äänestää missä vain, vaalipäivänä vain omassa äänestyspaikassa.