Asuntorakentamisen näkymät esillä Säkylässä
Kunnan omistama kiinteistöosakeyhtiö ja kunta ovat käyneet keskusteluja muun muassa uusista yhteistyömuodoista.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Kunnan omistama kiinteistöosakeyhtiö ja kunta ovat käyneet keskusteluja muun muassa uusista yhteistyömuodoista.
Jatkossa asukkaiden tiedot liikkuvat sujuvammin.
Poliisi on onnistunut yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Kaikki tapaukset eivät todennäköisesti ole vielä paljastuneet.
Ennalta suunnitellun katkon syynä uuden potilastietojärjestelmän käyttöönotto.
Hoitanut virkaa väliaikaisesti.
Satakunnan hyvinvointialueella otetaan käyttöön yhtenäinen potilastietojärjestelmä.
Tornien taiston tuloksia Sastamalasta, Huittisista, Kokemäeltä ja Säkylästä.
Kevät on edennyt nopeasti huolimatta epävakaisista säistä.
Vierailijat ovat tervetulleita Tornien taistoon.
Perinteisessä haastepyöräilyssä on neljä kuntasarjaa.
Paikalle odotetaan yli tuhatta juhlijaa.
Ajoneuvoliikenne ohjattu kiertoreitille.
Etelä-Satakunnassa seudullista yhteistyötä tehdään jo muilla osa-alueilla.
Osallistuvat maavoimien harjoituksiin.
Yhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseen suhtaudutaan pääosin myönteisesti.
Syynä on uuden potilastietojärjestelmän käyttöönotto.
Marssit saattavat vaikuttaa liikenteeseen.
Nuoret yliedustettuina tapauksissa.
Onnettomuus tapahtui huoltotoimenpiteiden aikana.
Pohjoisesta saapuva kylmä rintama tekee sään epävakaiseksi.
Epävakaisen rintaman liikkeet vaikuttavat.
Ennusteen mukaan sadealue liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli.
Useita matalapaineita liikkuu maamme yli.
Sovittelijan mukaan edellytyksiä uuden sovintoehdotuksen jättämiseen ei ollut.