Demarit erottivat Kulonpään ja Aholan valtuustoryhmästä
Sastamalan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö on kurinpitotoimena erottanut Jarkko Kulonpään ja Marja Aholan valtuustoryhmästä. Sapiskaa jaettiin myös varoitusten muodossa.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Sastamalan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö on kurinpitotoimena erottanut Jarkko Kulonpään ja Marja Aholan valtuustoryhmästä. Sapiskaa jaettiin myös varoitusten muodossa.
Rikos Vanhan kirjallisuuden päivien teemana.
Sastamalan kaupunginhallitus käsittelee torstaina informaatikon toimen täyttämistä. Esityslistalla on kirjaston tarvitsemien rahojen hakeminen kulttuuri- ja liikuntapalveluista.
Opetus- ja kulttuuriministeriöltä vahva tuki Sastamalan kirjakulttuuriselle kehittämiselle.
Sastamalan kaupunki on avannut kevään eduskuntavaaleihin tiettävästi ainoan kaupungin tai kunnan ylläpitämän vaalikoneen.
Tutka ja alkometri olivat Sastamalassa tarpeen viikonloppuna.
Sastamalassa Asemakadulla töhrittiin useiden rakennusten seiniä perjantain vastaisena yönä.
Keskiviikon vastaisena yönä vammalalaisessa asunnossa puukotettiin miestä.
Nuorten häiriköinti Sastamalan kaupoissa on ylittänyt valtakunnallisen uutiskynnyksen. HS.fi kertoi tiistaina, että kiusantekoon ja rikoksiin yllytetään Facebookissa.
Rivitaloasunto vaurioitui tulipalossa Sastamalassa Juuselankadulla perjantaina iltapäivällä. Palon syttyessä asunnossa oli kaksi leikki-ikäistä lasta, jotka oli jätetty vähäksi aikaa keskenään kotiin.
Kauppahinta on Sastamalan kaupungin havittelema kuusi euroa neliöltä.
Suomalaisen kirjan museo aukeaa Marttilankadun varrella Vanhan kirjallisuuden päivien aikaan.
Kirjallisista juurista ja kirjallisesta nykypäivästä ammentava Sastamala tähtää kirjalliseen tulevaisuuteen. Tavoitteena on olla maailman kirjapääkaupunki Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna.
Sastamalassa Roismalan risteykseen kaavaillun liikekeskuksen ensimmäiset havainnekuvat on julkaistu. Kauppakeskukselle on luonnosteltu vaihtoehtoiset paikat valtatien ja Kivisenojankadun suuntaisesti.
Sastamalan kaupunki otti tilat vastaan perjantaina.
Levorannan Autoliike tarjosi 3 euroa neliöltä, kaupunki päätti pyytää 6 euroa neliöltä.
Vaurioiunut runkovesijohto Sastamalan Kiikassa on korjattu.
Sastamalan Kiikassa vedenjakelu on poikki torstaina iltapäivällä muutaman tunnin. Syynä on keskiviikkona sattuneen runkovesijohtovaurion korjaustyö.
Sastamalan kaupunginhallitus uudistui kolmella jäsenellä.
Tie oli onnettomuuspaikalla liukas.
Anastetuksi kirjattiin muun muassa matkapuhelin ja navigaattori.
Vihreä Poni oli lukitsematta.
Rattijuoppo puhalsi törkeät lukemat Vammalassa sunnuntaina.
Kaupunkilaisilta toivotaan ehdotuksia vaalikoneen kysymyksiksi.
Sastamalassa Vammalan posti muuttaa entiseen Apajan rakennukseen Puistokadun alkupäähän.