Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Seija Lehtiselle tunnustus merkittävästä työstä kasvattajana

Uutiset

Vammalalainen perhehoitaja, emäntä Seija Lehtinen saa äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana.

Seija Lehtinen (o.s. Ruohonen) on syntynyt Punkalaitumella 4.2.1945. Lapsena hän osallistui maatalon töihin koulun ohella. Vähäinen vapaa-aika kului marjastaen ja kutoen. Seija Ruohonen avioitui vuonna 1966 maanviljelijä Juhani Lehtisen kanssa. Heille syntyi neljä lasta, jotka ovat jo aikuisia. Lehtisillä on ollut myös kahdeksan sijaislasta, joista vielä viisi asuu kotona. Kesälapsia heillä on ollut vuodesta 1976 alkaen.

Kasvattajana Seija Lehtinen on oikeudenmukainen ja lämmin. Hän on kohdellut tasapuolisesti kaikkia lapsia – olivat he sitten omia tai sijaislapsia. Aikuistuneetkin sijaislapset käyvät omien lastensa kanssa edelleen mummolassa Lehtisillä.

Seija Lehtinen tuntee huolta lasten tulevaisuudesta. Hän on kantanut vastuun antamalla turvallisen kodin sitä kipeimmin tarvitseville.

Perhehoitaja, emäntä Seija Lehtinen harrastaa luonnossa liikkumista. Lapin-matkailu on myös sydäntä lähellä – karu ja kaunis luonto viehättävät häntä.

Tunnustus luovutetaan Seija Lehtiselle sunnuntaina valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa Säätytalossa Helsingissä. Tilaisuuden järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Juhlaa kunnioittavat läsnäolollaan tasavallan presidentti Tarja Halonen ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi. Tänä vuonna palkitaan 38 äitiä.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: