Pirkanmaan levätilanne on huononemassa hellesään myötä. Alkuviikolla 27 kohteesta seitsemässä todettiin levää, kun viime viikolla levähaittaa todettiin vain kolmessa kohteessa. Leväkukinta on voimakkaimmillaan Kangasalan Kirkkojärvellä. Vammalan Houhajärven levätilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia. Ensimmäisen kerran tällä viikolla levää on löydetty Vammalan Liekovedellä – tosin vähäisissä määrin.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Kommentoi
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Seuraava:
Kaatuneista puista muutakin kuin näköhaittaa
Edellinen:
Kirjaston ovet viikoksi säppiin, eikä lainauskaan toimi