Vammalassa juhlitaan kansanvallan päivää keskiviikkona. Aikaisemmilta vuosilta tuttuun tapaan kansalla on valta sanoa, eli ohjelmassa on muun muassa kaikille avoin hyde park. Päivän aikana myös julkistetaan Vammalan kuluvan vuoden avainhenkilö. Viime kesänä tittelillä muistettiin Armi Hohkoa. Vammalan avainhenkilö valitaan Tyrvään Sanomien järjestämällä äänestyksellä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Kommentoi
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Seuraava:
Pyöräilykypärän käytössä ei kasvua