Äetsän Honkolassa sijaitseva Heimolan seuraintalo kunnostetaan monipuoliseksi kyläkeskukseksi, kuten kyläsuunnitelmassa on kaavailtu. Tukea Keikyän Nuorisoseura ry:n hankkeeseen tulee Joutsenten reitti ry:ltä. Kunnostaminen sisältää keittiön nykyaikaistamisen, lattioiden maalauksen, kokoushuoneen tekemisen ullakkotiloihin ja piha-alueen ehostamisen. Jugend-tyylinen Heimola on Äetsän Keikyän puolen ainut suurten yleisötilaisuuksien järjestämiseen soveltuva tila.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Kommentoi
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Seuraava:
Äetsä helpottaa vesipulaa