Maanantai 7.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

VaLePa sai kovien nimien taustaryhmän talouden turvaksi

Uutiset

Vammalan Lentopallon liigajoukkueen rahoituksen turvaamiseksi on perustettu taustaryhmä, johon sitoutunut joukko paikallisia talouselämän vaikuttajia. Taustaryhmä kantaa päävastuun isompien yhteistyökumppanien hankinnasta. Lisäksi VaLePa palkkaa valmentajana ja junioripäällikkönä toimineen Sauli Vainiomäen päätoimiseksi markkinointipäälliköksi vuoden loppuun asti.

VaLePalla on ollut merkittäviä tukijoita jo pitkään, mutta lentopalloliigan kuuden parhaan kärkijoukossa pelaamiseen viime kauden kaltainen 130 000 euron budjetti ei riitä. Tulevaan kauteen VaLePa lähtee liigajoukkueen osalta 180 000 euron budjetilla. Tavoitteena on, että budjetin menopuoli pysyy asetetuissa raameissa ja tulopuoli hoidetaan tehokkaammalla markkinoinnilla. Laskelmat on laadittu vahvistuneen organisaation myötä realistiselle pohjalle.

Taustaryhmässä on liike-elämän kovia nimiä ja myös kontakteja yhteiskunnallisiin päättäjiin. Ryhmää johtaa Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n toimitusjohtaja Antti Korpela. Ryhmään ovat lupautuneet muun muassa Levorannan Autoliike Oy:n toimitusjohtaja Aulis Ylönen, VexVe Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Nieminen, yrittäjä ja valtuutettu Antti Jokinen, Hotelli Ellivuori Oy:n toimitusjohtaja Ari Eskola, kaupunginsihteeri Hannu Nikkilä ja kansanedustaja Arto Satonen.

Taustaryhmään lupautuneet yritysmaailman edustajat ovat henkilökohtaisella panoksellaan mukana. Tavoitteena on, että taustaryhmäläiset hankkivat myös ulkopuolista rahoitusta omien yhteistyökumppaniensa kautta.

Sauli Vainiomäen vastuulla on muu mainosmyynti, kentänlaitamainokset ja kausikortit. Myös jäsenhankinnasta ja VIP-kausikorttien myynnistä on uusia suunnitelmia.

Pelaajaneuvottelut vauhtiin – Circhenko valmentaa myös ensi kaudella

Taloustilanteen varmistumisen myötä pelaajaneuvottelut lähtevät nyt käyntiin. Seuran hallituksen puolesta neuvottelut hoitaa Keijo Rantamäki. Taloudellinen vastuu jakaantuu taustaryhmälle ja seuran hallitukselle. Se antaa seuratyölle enemmän aikaa ja paremmat mahdollisuudet käytännön asioiden hoitoon. Hallitus jatkaa kevätkokouksen päättämässä kokoonpanossa. Puheenjohtajan nuijaa heiluttaa Eino Laakso ja muut hallituksen jäsenet ovat Veikko Ala-Erkkilä, Jussi Heino, Heimo Kuukka, Keijo Rantamäki ja Ari Rautanen.

Valmentaja Viktor Circhenko jatkaa liigajoukkueen valmentajana myös ensi kaudella. Pelaajista molemmat valkovenäläispelaajat Kostja Asipcik ja Eduard Venski jatkavat Vammalassa. Heidän lisäkseen VaLePalla on sopimus Pasi Tiermaksen, Toni Vahelan ja Aki Siimekselän kanssa. Tavoitteena on, että liigajoukkue olisi mahdollisimman pitkälle koossa kesäkuun alussa.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: