Talouselämän vaikuttaja ja Suomen Pankin johtokunnan jäsen Sinikka Salo julkaisee syksyllä kirjan nimeltä Tahdon tähden. Hän kertoo kirjassaan itselleen tärkeistä asioista: eurooppalaisuudesta ja eurosta, rahoitus-markkinoiden integraatiosta, hyvinvointivaltion puolustamisesta ja tasa-arvon edistämisestä. Kirjan julkaisee Kustannusosakeyhtiö Otava.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Kommentoi
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Huittisista ja Laviasta uusyrittäjäkilpailun finaalissa
Asiantuntijaraati valitsee voittajan, yleisö saa äänestää suosikkiaan.
Seuraava:
Dragnetin uusversio kesäkeskiviikkoisin
Edellinen:
Formulat rullaavat jo torstaina