Pirkanmaalla havaittiin tällä viikolla sinilevää selvästi vähemmän kuin edellisellä viikolla. Runsaasti levää bongattiin vain Lempäälän Mäyhäjärvestä. Pieniä määriä sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä, Vammalan Houhajärvessä, Hämeenkyrön Järvenkylänjärvessä ja Vesilahdella Pyhäjärvessä, Sakaselän rannassa.
"Voimakkaat sadekuurot ja äkilliset tuulenpuuskat hajottavat tehokkaasti levämuodostumia", kerrotaan ympäristökeskuksesta. Veden lämpötila on kohonnut hitaasti ja järviin on kertynyt sateen tuomia ravinteita. Jos pilvisyys vähenee olennaisesti, on ympäristökeskuksen mukaan todennäköistä, että leväesiintymät lisääntyvät huomattavasti. Tällöin on syytä muistaa leväpitoisen veden käyttöä koskevat varoitukset, ja huolehdittava siitä, etteivät pikkulapset ja kotieläimet joudu tekemisiin leväpitoisen veden kanssa.
Myös Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta kerrotaan, että epävakainen sää ja tavallista viileämmät vedet eivät ole suosineet lomailijoita eivätkä sinileviä. Tällä viikolla vain neljässä havaintopaikassa havaittiin leviä. Satakunnassa vähäinen määrä sinilevää bongattiin Joutsijärvessä sekä Säkylän Pyhjärvessä Kauttuan ja Katismaan havaintopaikoilla. Varsinais-Suomen vakioseurantapaikoissa sinilevää havaittiin runsaasti Ruskonjoessa Merttilän havaintopaikalla. Ympäristökeskuksesta todetaan, että viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden sinilevätilanne on selvästi rauhallisempi.