Kokemäen poliisin venepartio oli viikonvaihteen Satakunnan Kansansoudun aikaan liikkeellä Kokemäenjoella. Partio joutui pelastustöihin ja puhallutti moottoriveneilijöitä. Alkometriä poliisi tarjosi myös maalla.
Perjantaina illalla mökkirannasta uimaan lähtenyt noin 25-vuotias huittislainen mies joutui virran viemäksi. Poliisiveneen saapuessa mies kellui vedessä vatsallaan, kasvot veden alla. Veneeseen nostettaessa uhri ei hengittänyt ja hän oli tajuton. Matkalla rantaan miehen peruselintoiminnot saatiin kuitenkin toimimaan. Rannassa mies tuli tajuihinsa ja ambulanssi kuljetti hänet Satakunnan keskussairaalaan tarkkailuun.
Venepartio puhallutti perjantai-illan ja lauantaiaamun välisenä aikana tapaamiensa moottoriveneiden kuljettajat ja tarkasti veneiden varusteet. Perjantai-iltana vuonna 1956 syntynyt kokemäkeläinen mies puhalsi alkometriin 1,7 promillen lukemat. Puhallusnäytteen pääsi antamaan yhteensä 25 henkilöä. Mainitun ruorijuopon lisäksi kolmella kuljettajalla oli veressään alkoholia, mutta määrä jäi kuitenkin alle rangaistavuuden rajan. Poliisista kerrotaan, että osa moottoriveneilijöistä lähti puhaltamisen jälkeen paikalta soutaen – liekö bensa loppunut vai vaikuttiko partion läsnäolo ennaltaehkäisevästi.
Soututapahtumaan liittyen Kokemäen poliisin ja liikkuvan poliisin partiot puhalluttivat perjantai-illan ja lauantaiaamun aikana yhteensä satoja autoilijoita. Viidellä kuljettajalla oli veressään alkoholia, mutta puhallusnäytteet jäivät alle rangaistavuuden rajan.