Ihmisen kuulo heikkenee iän myötä. Ensimmäiseksi katoavat kuuluvista taajuudeltaan korkeat äänet. Korkeiden äänien kuuleminen on toki yksilöllistä. Jotkut kuulevat hippiäisen ja heinäsirkat vielä kahdeksankymppisenäkin, toiset puolestaan joutuvat jo viisikymppisinä toteamaan, että sirkat ovat auttamattomasti kadonneet äänimaisemasta.
Kaksi vuotta sitten ilmestyneen Suomen sudenkorennot -kirjan tekijä Sami Karjalainen valmistelee parhaillaan kirjaa Suomen suorasiipisistä eli heinäsirkoista ja hepokateista. Teokseen sisältyvästä äänikirjasta voi opetalla sirkkojen ja hepokattien äänet – ja tarkistaa kuulonsa.
"Kirjan valmistuttua yksi asia on varma. Havainnot Suomen 32 suorasiipislajista lisääntyvät huimasti, ja samalla käsitys monen lajin levinneisyydestä muuttuu", luontotoimittaja Juha Kauppinen ennustaa.
Näin kävi sudenkorentokirjankin ilmestymisen myötä. Uusia maakuntahavaintoja on rapissut tasaiseen tahtiin, ja pari maalle uutta lajiakin on jo keksitty. Tiedon määrän kasvua Sami Karjalainen pitääkin yhtenä tärkeänä syynä uusien kirjojen tekemiselle.
Suorasiipiskirjaa on ehditty odottaa pian 90 vuotta. Suomen suorasiipisistä on aiemmin kirjoittanut E. Hisinger 35-sivuisen käsikirjan vuonna 1861 ja E. Fieandt 74-sivuisen Suomen suorasiipiset -kirjan vuonna 1915.