Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sade pilasi heinäsatoa

Uutiset

ProAgria Maaseutukeskusten kasvutilannekatsauksen mukaan viime päivien sateet ovat aiheuttaneet paikoitellen tulvia jo ennestään märille pelloille. Kuivaheinän korjuu on kangerrellut koko maassa sateiden takia. Heinästä saatiin määrältään keskimäärin normaali sato koko maassa, mutta paikoin korjuun viivästyminen ja sateet pilasivat laadun huonoksi. Käyttökelvottomaksi heinästä pilaantui yleisesti 20-30 prosenttia ja esimerkiksi Pirkanmaalla jopa 30-50 prosenttia. Monin paikoin toisen säilörehun korjuuta ei ole vielä päästy aloittamaan.

Viljapelloilla useita päiviä seisova vesi on laajentanut jo aikaisempien sateiden kellastuttamia alueita. Rankkasateiden pahoin lakoonnuttamissa kasvustoissa sadonmuodostus jää heikoksi ja kasvitaudit sekä homesienet leviävät helposti.

Heinäkuun sademäärä on ollut lähes koko maassa keskimäärin 150-200 millimetriä, mikä on normaaliin nähden kaksin- ja paikoin jopa kolminkertainen määrä.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: