Tampereen läntisellä kehätiellä Rajaniemen liittymän ja Pitkäniemen liittymän välillä tehdään torstai-iltana päällystystöitä. Tieosuudella on vain yksi ajokaista käytössä, viidenkympin nopeusrajoitus ja liikennettä ohjataan tilapäisillä liikennevaloilla. Tiehallinnon liikennekeskuksesta ennakoidaan, että liikenne ruuhkautuu. Päällystystyön ajan kello 18.00-23.00 liikenteen suositellaan kiertävän Tampereen keskustan kautta Paasikiventietä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Seutulippu kasvattanut suosiotaan Vammalassa
Edellinen:
Porissa myötämielisyyttä yhteisille kotiintuloajoille