Huittislainen Rene Haavisto on mukana MTV3-kanavan Popstars 2 -kilpailun finaalissa. Haavisto on 18-vuotias. Popstars 2 -kilpailun kotisivuilla Rene Haavisto kertoo, että aiemmin hän on harjoitellut laulamista sekä yksityisen että musiikkiopiston opettajan kanssa. "Olen myös lauleskellut aktiivisesti 8-vuotiaasta asti sekä opiskellut kitaran- ja pianonsoittoa neljä vuotta", Rene toteaa. Suurimmaksi idolikseen hän nimeää Justin Timberlaken erilaisen äänen ja mahtavan tanssitaidon ansiosta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Kommentoi
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Seuraava:
Promilleja Karkussa
Edellinen:
Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona