Liikenneturva patistaa heijastimen käyttöön. Pimeällä kevyen liikenteen onnettomuusriski on kaksi kertaa suurempi kuin valoisana aikana. Ilman heijastinta pimeässä kulkevan jalankulkijan kuolemanriski on jopa kymmenkertainen verrattuna heijastinta käyttävään.
Viime vuonna pimeällä taajamassa kuoli valaistuilla teillä 13 jalankulkijaa ja loukkaantui 224. Samoissa olosuhteissa taajaman ulkopuolella menehtyi kuusi ja loukkaantui 12 jalankulkijaa. Jopa puolet pimeän aikaan sattuneista jalankulkijan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista olisi voitu välttää heijastimen käytöllä, arvioivat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat.
Kaikkein pimeimpänä aikana loka-tammikuussa sattuu 44 prosenttia kaikista jalankulkijoiden henkilövahingoista. Erityisesti suojateillä tapahtuvat henkilövahingot keskittyvät näille kuukausille: puolet jalankulkijoiden vammautumisista suojateillä tapahtuu loka-tammikuussa.