Kaksi henkilöautoa kolaroi tiistaina kello 00.30 aikaan Kokemäen Pohjoisrannantiellä Kuurolan koulun kohdalla. Paikkakuntalaisten vuosina 1985 ja 1986 syntyneiden nuorten miesten kuljettamat autot olivat liikkeellä keskustan suuntaan, kun ne ohitustilanteessa koskettivat toisiaan. Molemmat autot suistuivat tieltä kulkusuunnassa vasemmalle puolelle ojaan. Toinen auto kulki ojan pohjalla 87 metriä, pyöri kolme kertaa katon kautta ympäri ja jäi pyörilleen kyntöpellolle. Toinen autoista kynsi ojan pohjaa 75 metriä ja pysyi koko ajan pyörillään. Molemmat autot romuttuivat onnettomuudessa pahoin.
Katon kautta pyörineen auton kuljettaja loukkasi onnettomuudessa vasemman jalkansa ja kylkensä. Toisen auton kuljettaja ei loukkaantunut. Onnettomuudesta ilmoitettiin poliisille vasta kello 04.40 aikoihin. Poliisi tutkii onnettomuuden syitä.