Suomen Kuntaliiton valtuusto pitää torstaina yksimielisesti hyväksytyssä kannanotossaan valtion ja kuntien taloussuhteiden kehittämistä peruspalveluohjelman pohjalta oikeansuuntaisena.
Peruspalveluohjelman merkityksen ja uskottavuuden kannalta on erittäin tärkeätä, että kuntien tehtäviä ja velvoitteita ei lisätä siitä, mitä peruspalveluohjelmassa on sovittu. Kunnille ei tule siirtää minkäänlaista rahoitusvastuuta työmarkkinatuesta eikä nykyisiä rahoitussuhteita työllisyyden hoidossa eikä muutoinkaan tule muuttaa kuntien vahingoksi. Kunnille ei myöskään tule antaa sellaisia normeja tai suosituksia, joiden käytännön soveltaminen merkitsee kustannusten kasvua. Opetushallituksen norminanto-oikeus on kumottava. Mikäli tässä kaikessa onnistutaan, edellytykset valtion ja kuntien pidempiaikaiselle taloussuhteiden sopimiselle paranevat olennaisesti.
Julkisen talouden tila ja kilpailukykymme edellyttävät kunta- ja aluerakenteemme tiivistämistä. Tämän edistämiseksi Suomen Kuntaliitto esittää valtioneuvostolle, että valtio asettaa parlamentaarisen komitean, jonka tehtävänä on tehdä esitys julkisen hallinnon alue- ja kuntarakenteen uudistamiseksi.