MAINOS - RTT: Hamlet
Lauantai 2.8.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

2005

Nosto, yleinen

Uudenvuodenyönä paukutellaan kuudesta kuuteen

Vuodenvaihteen ilotulitteiden paukuttelu on sallittua lauantaina iltakuudesta sunnuntaiaamuun kello kuuteen. Vammalan poliisi muistuttaa vuodenvaihteen korvilla, että ilotulitteiden luovuttaminen alle 18-vuotiaiden käyttöön ei ole sallittua. Tänä vuonna laki mahdollistaa sakon kirjoittamisen alaikäisille räjäyttelijöille. Myös alle 18-vuotiaalle räjähteitä luovuttaneita vanhempia voidaan rangaista. Käytännössä kaikkien varsinaisten ilotulitteiden, kuten rakettien, roomalaisten kynttilöiden, patojen ja tähtipommien ikäraja on 18 vuotta.

Nosto, yleinen

Nuorukaiset keikkasivat Huittisten grillit

Kolme paikkakuntalaista nuorta miestä on myöntänyt murtautuneensa Huittisissa grillikioskeihin. Miehiä kuulusteltiin torstaina. Osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin. Torstain vastaisena yönä murtauduttiin torin grillikioskiin, josta anastettiin tupakkaa, karkkeja ja virvoitusjuomia. Samana yönä yritettiin mennä sisään linja-autoaseman grilliin. Viime viikon perjantain vastaisena yönä Lauttagrillistä anastettiin tupakkaa.

Nosto, yleinen

Yksi loukkaantui kolarissa Harjavallassa

Torstaina iltakahdeksan aikaan kolisi Harjavallassa Huovinkadun ja Teollisuuskadun risteyksessä. Huovinkatua ajanut pakettiauto ei huomannut oikealta Teollisuuskatua tullutta henkilöautoa. Pakettiauto lähti ylittämään Teollisuuskatua ja henkilöauto törmäsi pakettiauton oikeaan kylkeen. Pakettiauton kuljettaja vietiin Satakunnan keskussairaalaan tutkittavaksi. Molemmat autot vaurioituivat kolarissa.

Nosto, yleinen

Subin tehokaksikko laittaa brittiläisnuorten hygienian kuntoon

Sillä siisti -sarjasta tutut puhtauden perikuvat Kim Woodburn ja Aggie MacKenzie aloittavat tammikuussa Subtv:llä uuden taistelun sodassa likaa ja löyhkää vastaan. Täältä pesee! -sarjassa kiiltokaksikko keskittyy brittiläisnuoriin, joiden henkilökohtaisesta hygieniasta löytyy rutkasti parantamisen varaa. Haisevat hampaat, pesemättömät vaatteet ja nenän kaivelu saavat rouvilta monta sormenheristystä ja tuikeaa katsetta. Heidän apunaan bakteeripesäkkeiden syntyä ja haittoja valottaa sarjassa mikrobiologi Derren Ready. + Täältä pesee! | Subtv | sunnuntaisin klo 22, alkaen 8.1.2006

Nosto, yleinen

ESP lahjoitti kävelysauvoja koululaisille

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy käytti joululahjoihin varatut rahat tänä vuonna koulujen hyväksi. Yhtiö osti toimialueensa peruskoulujen yläasteille yhteensä 170 paria kävelysauvoja. Vammalan, Mouhijärven ja Äetsän yläasteiden liikunnanopettajat ottivat sauvat vastaan joulun alla.

Nosto, yleinen

Vammalan nuorisovaltuuston puheenjohtaja vaihtuu

Vammalan nuorisovaltuuston nykyinen puheenjohtaja Laura Mulari on pyytänyt kirjallisesti eroa nuorisovaltuuston jäsenyydestä. Uusi puheenjohtaja valitaan tammikuun puolivälissä, kun nuorisovaltuusto pitää järjestäytymiskokouksen. Uuden vuoden Vammalan nuorisovaltuusto aloittaa aiempaa runsaslukuisempana. Valtuustossa istuu aiemman yhdentoista sijaan seitsemäntoista valtuutettua.

Nosto, yleinen

Ilotulitteita ei alaikäisten käsiin

Vammalan poliisi muistuttaa vuodenvaihteen korvilla, että ilotulitteiden luovuttaminen alle 18-vuotiaiden käyttöön ei ole sallittua. Tänä vuonna laki mahdollistaa sakon kirjoittamisen alaikäisille räjäyttelijöille. Myös alle 18-vuotiaalle räjähteitä luovuttaneita vanhempia voidaan rangaista. Käytännössä kaikkien ilotulitteiden, kuten rakettien, roomalaisten kynttilöiden, patojen ja tähtipommien ikäraja on 18 vuotta. Alle 18-vuotiaalle on sallittua luovuttaa vain papattimattoja ja niihin verrattavia kaikkein pienimpiä tulitteita. Alle 12-vuotiaille ei kuitenkaan saa luovuttaa kuin nallipyssyn nalleja tai niitä vastaavia välineitä, jotka Turvatekniikan keskus on hyväksynyt.

Nosto, yleinen

Sastamala Gregorianalle tonni lisää

Vammalan vapaa-aikalautakunta on antanut Sastamala Gregoriana ry:lle viime kesän festivaalin kuluihin tuhannen euron lisäavustuksen. Yhdistys anoi 1 700 euron lisäavustusta, koska tapahtuman kymmenvuotisjuhlavuosi toi mukanaan normaalia suuremmat kulut sekä tulojen ja menojen epätasapainon. Vapaa-aikalautakunta osoitti toukokuussa Sastamala Gregorianan järjestämiseen 8 500 euron kokonaisavustuksen.

Nosto, yleinen

Nelosen lauantai-illoissa rakennetaan choppereita

Nelonen on hankkinut ohjelmistoonsa Discovery Channelin hittisarjan American Chopper, jossa Orange County Choppersin värikäs tiimi Paul Teutul senior ja junior rakentavat huikeita moottoripyöriä sellaisesta janoaville. Kaksikko on tehnyt tilaustyönä chopperit muun muassa Lance Armstrongille ja Jay Lenolle. Hienojen pyörien lisäksi ihmettelemistä riittää Paul Teutul seniorin värikkään perheen ja firman työntekijöiden toimissa. Ensimmäisessä jaksossa Orange County Choppers ryhtyy rakentamaan Musta leski -moottoripyörää New Yorkin näyttelyyn tiukalla aikataululla. + American Chopper | Nelonen | lauantain myöhäisilloissa, alkaen 7.1.2006

Nosto, yleinen

Äetsän kebabtiheys nousussa

Äetsään on tulossa toinen kebabpaikka. Kiikan uimahallin taloon avataan hallitalossa olevan ilmoituksen mukaan Kiikan kebab-kahvila. Kebabille.comin julkaisemassa kebabtiheyslistassa Äetsä on nyt yhdellä kebabpaikalla ja 4 977 asukkaalla sijalla 76. Kiikan kebab-kahvilan aukeaminen Pehulan kebab-pizzerian lisäksi nostaa sijoitusta huomattavasti. Suomen suurin kebabtiheys on Siikajoella, jossa on 1 357 asukasta kebabpaikkaa kohden. + http://www.kebabille.com

Nosto, yleinen

Vuosi vaihtuu hankien keskellä

Ilmatieteen laitoksen tiistaina laatiman ennusteen mukaan vuosi vaihtuu lähes koko maassa lumisena. Sää kuitenkin lauhtuu etelästä alkaen. Maan eteläosassa lämpötila kohoaa nollan vaiheille ja maan keskiosassa pakkanen heikkenee muutamaan asteeseen. Loppuviikolla Suomeen saapuu etelästä lumisateita ja maan eteläosassa sade voi tulla myös räntänä. Tilastojen mukaan vuosi vaihtuu yleensä talvisessa pakkassäässä. Pakkanen paukkuu rannikkoa lukuun ottamatta maan etelä- ja keskiosassa tavallisesti 8 ja 13 asteen välillä. Lunta on vuodenvaihteessa Etelä-Suomessa keskimäärin vajaat 20 senttiä ja Keski-Suomessa 20-40 senttiä.

Nosto, yleinen

Harjavallassa nujakoitiin ravintolan edessä aattoaamuna

Jouluaattona aamuneljän aikaan tapeltiin Harjavallassa ravintolan edustalla. Nujakassa oli aluksi mukana ainakin kolme miestä. Vuonna 1985 syntynyt mies menetti lyöntien ja potkujen voimasta hetkeksi tajuntansa ja hänet vietiin ambulanssilla tarkistuttamaan vammansa. Kokemäen poliisista kerrotaan, että vammat eivät ole vakavia. Muut riitapukarit jatkoivat tappelua ambulanssin lähdettyä. Kokemäen poliisi pyytää, että nujakan nähneet ottaisivat yhteyttä poliisin päivystyspuhelimen numeroon (02) 540 7444.

Nosto, yleinen

Britit pohtivat: Lapset vai ura?

Nelosella tammikuussa alkavassa brittisarjassa Lapset vai ura? (Who Rules the Roost?) äidit ja isät saavat mahdollisuuden kokeilla kotivanhemmuutta parin viikon ajan. Ensimmäisessä jaksossa uran kotivanhemmuuteen vaihtavat Karen ja Marc Manklow. Miten sujuu erilaiset neljä viikkoa nelilapsisessa perheessä, jossa parisuhde on tuuliajolla, lastenkasvatuksesta ollaan täysin eri mieltä ja molemmilla vanhemmilla on omalla tavallaan vaativa ura? + Lapset vai ura? | Nelonen | lauantaisin klo 19, alkaen 7.1.2006

Nosto, yleinen

Subilla ratkotaan seksipulmia

Brittiläisessä seksineuvontasarjassa Seksigurut (Sex Inspectors) asiantuntijat Michael Alvear ja Tracey Cox neuvovat tavallisia pariskuntia erilaisissa seksiongelmissa. Kaksikko perehtyy kussakin jaksossa yhden pariskunnan erikoisongelmaan. Tracey Cox ja Michael Alvear ovat ennättäneet kirjoittaa aiheesta myös kirjan The Sex Inspectors Master Class: How to Have an Amazing Sex Life? + Seksigurut | Subtv | torstaisin klo 22, alkaen 5.1.2006

Nosto, yleinen

Tapaninpäivä kutsui skimbaamaan Ellivuoreen

Ellivuoren laskettelukeskuksessa Vammalassa alkoi kausi tapaninpäivänä. Rinteistä avoinna ovat Vanha Elli ja Pikku Elli. Muut mäet odottelevat vielä lisää lunta. Tapaninpäivänä Ellivuoresta kerrottiin, että lumetuskalusto on siirretty hotellin puolelle ja lumenteko jatkuu.

Nosto, yleinen

Vammalan poliisilla työntäyteiset joulunpyhät

Joulunaikaa Vammalan poliisi luonnehtii vilkkaaksi. Poliisin apua tarvittiin muun muassa tienpäällä ja tappelujen tuomaroimisessa. Hinaaja kärähti ratista Äetsässä Henkilöauto suistui ojaan Kuusimäentiellä Äetsässä jouluaattona. Ajoneuvoa hinattiin ojasta, kun poliisi saapui paikalle. Hinaavan ajoneuvon kuljettaja antoi alkometriin 2,9 promillen puhallusnäytteen. Jouluaattoiltana kymmenen korvilla suostui auto ojaan Kiikoisissa Nevanperäntiellä. Onnettomuudessa vältyttiin henkilövahingoilta. Auto vaurioitui etuosasta ja alustasta. Mies riehui pihassa aattoaamuna Jouluaattoaamuna kuuden aikaan poliisille ilmoitettiin, että tuntematon henkilö riehui Punkalaitumen Lauttakyläntiellä talon pihassa. Mies oli rikkonut ikkunan ja sytyttänyt auton palamaan. Poliisin saapuessa epäilty mies oli paikalla ja hän oli itse saanut ilmeisesti tupakoinnin vuoksi syttyneen auton penkin sammumaan. Maanantaina hieman aamukahden jälkeen Vammalan Poikkikadulla rikottiin kerrostalon kellarikerroksessa varaston ovia ja vintillä varastohäkkien ovia. Poliisi tavoitti epäillyt. Vammalassa ja Äetsässä nujakoitiin Puoli kolmen aikaan maanantain vastaisena yönä kaksi miestä pahoinpiteli miehen Vammalassa. Nujakka oli Puistokatu 12:n kohdalla. Maanantaina mies ilmoitti poliisille, että toinen mies oli lyönyt häntä nyrkeillä kasvoihin. Pahoinpitely oli ilmoittajan mukaan sattunut aamuyöllä Äetsässä maantiellä 249 olleessa henkilöautossa. Rahapussi ja fillari varkaille Punkalaitumen Kallenkujalla anastettiin asunnosta rahapussi joulun aikana. Perjantaina iltapäiväneljän aikaan Hopun vanhainkodin pihasta vietiin miesten polkupyörä. Fillari on merkiltään Crescent ja väriltään musta.

Nosto, yleinen

Muodon vuoksi muuttaa

Amerikkalaisesta draamasarjasta Muodon vuoksi nähdään tänään toisen tuotantokauden päätösjakso Kameleontti. Illan jaksossa vierailee näyttelijä Alec Baldwin. MTV3 jatkaa sarjan kolmannen kauden jaksoilla 10. tammikuuta uudella ohjelmapaikalla. Sarjaa esitetään tiistaisin klo 22.30. + Muodon vuoksi | MTV3 | tiistaina 27.12. klo 20.55 + Muodon vuoksi | MTV3 | tiistaisin klo 22.30, alkaen 10.1.2006

Nosto, yleinen

Karpolla oli asiaa

Hannu Karpon luotsaama Karpolla on asiaa häviää tv-ruudusta lähes vuodeksi. MTV3 on päättänyt keskeyttää ohjelman esittämisen näillä näkymin ensi syksyyn asti. Toistaiseksi viimeinen ohjelma esitettiin tapaninpäivänä. Karpolla on asiaa on pyörinyt ruudussa 22 vuotta.

Nosto, yleinen

Sikatilan lämpökeskus paloi Vampulassa

Jouluaaton aattona perjantaina aamupäivällä Vampulan Hanhikoskella paloi osittain konehalli. Kooltaan 15 kertaa 50 metrin suuruisessa hallissa oli tilan lämpökeskus, jossa tuli oli päässyt irti ja levinnyt kattorakenteisiin. Lämpökeskus tuhoutui palossa ja rakennus kärsi kauttaaltaan savu- ja vesivahinkoja. Hakkeella toimiva lämpökeskus tuotti sikalanpitoon erikoistuneen maatilan lämpöenergian. Varajärjestelmänä tilalla on öljylämmitys. Kokemäen poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä. Paloa oli sammuttamassa lukuisia pelastuslaitoksen yksiköitä Vampulasta, Huittisista ja Säkylästä.

Nosto, yleinen

Jouluna voi tulla parikymmentä senttiä lunta

Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on muuttumassa koko maassa huonoksi. Maan keskiosassa ajokeli on erittäin huono lumi- tai räntäsateen ja sään lauhtumisen vuoksi. Jouluaaton eli lauantain aamuksi maan länsiosaan saapuu uusi matalapaine, joka tuo voimakkaita lumisateita. Paikoin lunta on luvassa 15-25 senttiä. Lämpötila kohoaa jouluaattona maan etelä- ja keskiosassa ylimmillään nollan ja viiden pakkasasteen välille, maan lounaisosassa vähän nollan yläpuolelle. Joulunpyhinä pakkanen alkaa jälleen kiristyä pohjoisesta alkaen.

Nosto, yleinen

Huhtamon koululle jatkoaika, jäähallilta sittenkin vuoroja

Huittisten kaupunginvaltuusto jätti kaupunginhallitukselta tulleeseen talousarvioehdotukseen useita peukalonjälkiä. Kyläkouluista Palojoen ovet heilahtavat kiinni ensi syksynä, mutta Huhtamon ovet pysyvät auki näillä näkymin kuluvan valtuustokauden loppuun. Ensi vuoden talousarvioon Huhtamon koulun toimiminen merkitsee 45 510 euron määrärahalisäystä ja Huhtamon Osuuspankin 25 000 euron avustuserän huomioimista tulopuolella. Kaupunki ostaa sittenkin jäähallivuoroja Huittisten jäähallista. Valtuusto jyräsi hallituksen tahdon yli äänestyksellä ja palautti vuorojen ostamiseen 8 500 euron määrärahan.

Nosto, yleinen

Kuntien opiskelijarahat haettavina

Äetsä ja Kiikoinen muistavat opiskelijoitaan tukulla kahisevaa. Äetsä myöntää 19-23-vuotiaille äetsäläisopiskelijoille 100 euroa ja Kiikoinen 19-25-vuotiaille kiikoislaisopiskelijoille 200 euroa. Opiskelun tulee olla päätoimista toisen asteen tai korkea-asteen ammattiin johtavaa koulutusta. Äetsän opintorahan hakuaika päättyy 5. tammikuuta ja Kiikoisten 13. tammikuuta.

Nosto, yleinen

Joulun tunnelmaan yleisessä saunassa

Joulun tunnelmaan voi aattona virittäytyä yleisissä saunoissa. Äetsässä Kiikan uimahallissa on perinteinen vihtasauna lämpimänä kello 9-12. Vammalassa kaupungin rantasaunan kiuas kihisee kello 11-15 ja avantoonkin pääsee pulahtamaan.

Nosto, yleinen

Viikon syysloma Äetsän koululaisilla

Äetsän koululaisilla on ensi lukuvuonna pitkästä aikaa viikon syysloma. Sivistyslautakunta päätti koulujen työajoista äänestyksen jälkeen. Sivistyskeskuksen johtaja Arja Valtosen esityksessä syysloma oli kolmen päivän mittainen. Viikon syyslomasta teki esityksen varajäsen Eino Kankaanranta (vas).

Nosto, yleinen

Amazing Racen ratkaisu käsillä

Amerikkalaisen reality-seikkailusarja Amazing Racen neljäs kilpailukausi on päätöksessään. Kauden päätösjaksossa miljoonan dollarin voittopotista kilpailevat kihlapari Kelly ja Jon, aviopari Reichen ja Chip sekä kaverukset David ja Jeff. Amazing Racen ohjaimissa on tuttuun tapaan Phil Keoghan. + Amazing Race | MTV3 | sunnuntaina 25.12. klo 22.25

Page 1 of 71 1 2 71