Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Linnut laulavat keväälle

Uutiset

Päivän valoisan ajan pidentyminen ja lauhat säät ovat innostaneet monet linnut laulamaan, kerrotaan BirdLife Suomesta. Tiaisten kevätlaulu soi jo Lappia myöten ja juuri nyt luonnossa kuulee koskikarojen laulua sekä käpytikkojen soidinrummutusta monin paikoin. Pöllöistä äänessä ovat jo olleet ainakin helmipöllöt, viirupöllöt ja huuhkajat. Pöllöjen kiihkein soidinkausi on kuitenkin vasta edessä.

Talvilintujen lauluaktiivisuus on suurinta erityisesti lauhoina ja aurinkoisina päivinä, sillä lämpimien säiden ansiosta lintujen ei tarvitse ruokailla koko valoisaa aikaa, vaan ne pystyvät käyttämään aikaa myös reviirien valitsemiseen ja laulamiseen.

Varsinaisia muuttolintuja on bongattu erittäin vähän. Monin paikoin kevään ensimmäinen muuttolintu ei tule ulkomailta vaan etelämpää Suomesta. Todennäköisesti jossain Etelä-Suomessa talvehtinut merikotka saapui reviirilleen Kuusamoon 11. helmikuuta.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: