Vammalan kirkkoneuvosto on perustanut metsänhoitotoimikunnan. Toimikunnan tehtävänä on antaa kirkkoneuvostolle seurakunnan metsäomaisuuden hoitoon liittyviä neuvoja ja asiantuntijapalveluja. Erityisesti toimikunnan apua kaivataan metsäsuunnitelmien laadinnassa ja toteuttamisessa. Toimikunnan ensimmäinen tehtävä on laatia 1-3 vuoden toimenpiteiksi ehdotus, jossa taloudellisten seikkojen rinnalla otetaan huomioon myös luontoarvot. Kirkkoneuvosto valitsi toimikunnan puheenjohtajaksi Juhani Virtasen sekä jäseniksi Timo Nisulan, Esko Haaviston, Ilari Hanhijärven ja Olavi Ryömän.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Kaksikko pahoinpiteli asukkaat ja vei rahat
Edellinen:
Tapsan Tahdit lähestyvät: Iskelmä-Finlandian ehdokkaat julkistetaan maanantaina