Jorma Kääriäinen julkaisee toisen soololevynsä Onnenlantti kesäkuun alussa. Kääriäinen näkee uuden levynsä suorana jatkona ensimmäiselle levylle. Kappaleet purkitettiin livenä ja vähäiset päällekkäisäänityksetkin tehtiin live-otto -periaatteella, kuten myös aikaisemmalla levyllä. "Livehengessä ei nykyään juuri levyjä tehdä. Halusimme tallentaa studiossa vallinneen rennon ja innostuneen ilmapiirin sellaisenaan, ja myös siten, että pohja-arrit tehdään soiton aikana toisillemme tilaa antaen ja soittaen oikein. Korjata ei saa, kun ei ole tarvis! Ja se kaikkien yllätykseksi myös toimi; vaikkakin jotkut tahot oli skeptisiä ennenkuin ääntäkään oli päästetty", Kääriäinen kertoo.
Levyn nimeä kantavan radiohitin on säveltänyt ja sanoittanut J. Karjalainen. Onnenlantti-kappale äänitettiin Hum Depot Studiolla Nashvillessä viime syyskuussa. Tulevalle levylle työstettiin materiaalia myös Sun Studiolla Memphisissä.