Nokian Renkaiden yt-neuvottelut päättyivät tiistai-iltana. Osapuolet sopivat, että henkilöautonrengastuotantoon liittyvät toiminnot ja henkilöt lomautetaan vaiheittain tänä ja ensi vuonna. Lomautuksilla ja muilla toimenpiteillä pyritään välttämään aiemmin ennakoidut irtisanomiset. Lomautus koskee enintään noin 700 henkilöä ja kaikkia henkilöstöryhmiä. Toimenpiteellä sopeutetaan henkilöautonrenkaiden tuotanto vastaamaan varasto- ja kysyntätilannetta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Vammala kannustaa senioreita punttikselle
Edellinen:
Vesihanke velkaannuttaa Vammalaa