Uudenvuodenyön ja uudenvuodenpäivän lumisateet ovat aiheuttaneet sähkökatkoja muun muassa Luoteis-Pirkanmaalla. Sähköt ovat menneet poikki, kun puut ovat raskaan lumikuorman alla taipuneet sähkölinjoille. Sähköyhtiöt tekivät vuodenvaihteen korvilla töitä häiriöiden ennaltaehkäisemiseksi. Esimerkiksi Leppäkosken Sähkö Oy poisti sähkölinjoilta lumikuormien taivuttamia puita jo joulun alla.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Niinistön kampanjavankkurit Vammalassa ja Äetsässä
Edellinen:
Rahapula rassaa Koivistonpuistoa