Kokemäenjokeen on saatu jääpeite veden virtaamaa pienentämällä joulukuun puolivälissä. Jääpeite vähentää edellistalven kaltaisten hyydepatojen ja hyydepatotulvien syntymisen riskiä.
Pirkanmaan järvet saivat jääpeitteen viimeistään joulukuussa. Kuitenkin esimerkiksi Pyhäjärven Tampereen puoleisessa päässä virtaukset heikentävät jäätä. Myös muilla järvillä salmia ja virtapaikkoja on syytä välttää.