Keittiömestari Jyrki Sukula on nimitetty HK Ruokatalo Oy:n luovaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Sukula tuo yhtiön tiedotteen mukaan HK Ruokataloon uutta ajattelua, jota yhtiö tarvitsee uudistaessaan tuotevalikoimaa kiireisen ja vaativan kuluttajan arkeen soveltuvaksi. Lisäksi HK Ruokatalo ostaa Jyrki Sukulan luoman VIA-tuotesarjan. Tuotesarjaan kuuluu käyttövalmiita liemiä, keittoja ja kastikkeita. HK Ruokatalon toimitusjohtaja on entinen mainostoimistomies Kai Seikku.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Kommentoi
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Ang Leen Brokeback Mountain kahmi Kultaisia maapalloja