Äetsäläisen Johan "Juha" Romsin sanoittama Eternal love kilpailee lauantaina Liettuan Eeuroviisukarsintojen semifinaalissa. Kappaleen esittää 16-vuotias Milana. Eternal love on itämaissävytteinen pop-biisi. Kappaleen on säveltänyt Beata, joka on yksi Liettuan arvostetuimmista naispoppareista ja entisissä Neuvostoliiton maissa hyvin suositun Funky-yhtyeen naisvokalisti. Eternal loven sovitti Liettuan ykköstuottaja Mindaugas Lapinskis.
"Kappaletta ei tehty alun perin Euroviisuihin", kertoo Johan. "Se, että kappale lopulta päätyi Liettuan televisioyhtiön LRT:n käsiin, on minulle täysi mysteeri. Mutta Euroviisuihin osallistuminen on ollut minulle aina suuri unelma ja nyt se toteutuu", hän jatkaa.
Liettuassa Euroviisukarsintaan osallistuvia kappaleita on saanut esittää etukäteen lokakuusta alkaen. Eternal loven liettuankielinen versio Mylek karstai onkin ollut paikallisen radiosoittolistan kärkikymmenikössä jo kaksi kuukautta. Tällä hetkellä kappale löytyy sijalta seitsemän.
Päästäkseen edustamaan Liettuaa Ateenassa, pitää artistien ja lauluntekijöiden käydä läpi kaksi semifinaalia ja finaali. Ateenaan lähtijä selviää Kaunasin kaupungissa 4. maaliskuuta. Liettuassa puolitoista vuotta asunut Johan Roms aikoo olla kaikissa karsinnoissa paikalla henkilökohtaisesti.
"Karsintaa voi seurata myös Liettuan televisioyhtiö LRT:n nettisivuilla livenä", Johan vinkkaa.
+ http://www.lrt.lt | Liettuan televisioyhtiö LRT
Ylempi kuva: Äetsäläinen Johan "Juha" Roms jännittää sanoittamansa kappaleen menestystä Liettuan Euroviisukarsintojen semifinaalissa.
Alempi kuva: Eternal loven on säveltänyt suositun Funky-yhtyeen vokalisti Beata. Kappaleen esittää 16-vuotias Milana.