Viime vuoden matkailukesä oli Kokemäellä tämän vuosituhannen kiireisin. Matkailijat ovat entistä useammin ryhmämatkailijoiden sijaan yksilöasiakkaita ja enenevässä määrin ulkomaalaisia. "Ryhmämatkailijoiden profiili on muuttumassa järjestösektorilta yritysasiakkaisiin, tällöin laadukkaiden ohjelmapalveluiden tarve ja käyttö on selkeästi lisääntynyt", kertoo projektipäällikkö Soile Marttila.
Työmatka-asiakkaiden kasvavaan majoitustarpeeseen Kokemäellä pystytään tällä hetkellä vastaamaan kohtuullisen hyvin. Juhla-, kokous- ja tapahtuma-asiakkaat ovat kasvava matkailijaryhmä.
Viime vuosina alkanut nuorten matkailuyrittäjien esiinmarssi huipentuu Kokemäellä ensi kesänä. Muuntamokahvilan Jenni Mikola vahvistaa myös kesäiltaisin palvelujaan tarjoavan kahvilan tuotteistoa laadukkaalla taidenäyttelyllä. Evolution Adventuresin eräopas Juha Matomäki aloittaa ensimmäisen varsinaisen toimintavuotensa Sääksjärven meteoriittijärvellä. Mantan Saaritilan Marianne Kopo jatkaa majoitus-, kurssi- ja juhlatoiminnan lisäksi Mantan Jokikahvilassa tarjoilua koko kesän ajan. Haapahuhdan Tilan Katriina-tytär aloittaa ensimmäisen kokonaisen kauden ratsastus- ja hevostoiminnalla, joka hyödyntää karjatilan maalaista henkeä ja tuo lisäarvoa tilan majoitustarjonnalle.
"Teemana Kokemäellä on edelleen kokeminen ja tekeminen", Soile Marttila vihjaa. Tulevana kesänä uuden kulttuurimatkailullisen kokonaisuuden muodostavat Henrikin kappeli, Maatalousmuseo ja Kotiseutumuseo, Ompelijan Museokoti ja Muuntamokahvila. Laajennettuna mukaan soveltuu Galleria Valomon taidenäyttely ja Mantan Jokikahvila. Ompelijan Museokoti on myös kohteena Peipohjan Asemakylän miljöötä esittelevässä toiminnallisessa kulttuuripaketissa. Nämä kulttuurikierrokset soveltuvat erityisen hyvin muun muassa polkupyöräretkien ohjelmistoon. Lasten ja nuorten historiakokemusta elävöittää Satakunnan Museoviikko lapsille ja nuorille toukokuun puolivälissä.
Elokuun loppupuolella järjestettävä Satasoitto on toista kertaa Kokemäen kulttuurikesän ohjelmassa. Uutena konserttipaikkana tänä vuonna on Kokemäen Seuratalo, jonka uutuutena tarjotaan Toivekonsertti. Uudistunut Veturitallin kulttuurikeskus on yksi konserttikohteista.
Kuva: Samuli Kinnari. Projektipäällikkö Soile Marttila Pyhän Henrikin kappelin ovella.