Nokian poliisi valvoi liikennettä tehostetusti kymmenen päivän ajan helmikuun puolivälin korvilla. Poliisi tarjosi alkometriä 992 kertaa ja tavoitti kaksi rattijuoppoa. Rangaistusvaatimuksia kirjoitettiin 37, rikesakkoja 101 ja kirjallisia huomautuksia 10. Suurin osa rangaistusvaatimuksista koski nopeusrajoitusten rikkomista. Rikesakkoja poliisi jakoi ylinopeuksista, turvavöiden käyttämättä jättämisestä ja kännykän käyttämisestä. Poliisi kohdensi valvonnan liikenneturvallisuussuunnitelmassa määriteltyihin vaarallisimpiin paikkoihin ja paikkoihin, joihin yleisö on eniten valvontaa toivonut.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.