Digisovitin löytyy lähes miljoonasta kotitaloudesta. Finnpanelin helmi-maaliskuun vaihteessa tekemän tutkimuksen mukaan erityyppisiä digisovittimia on 975 000 kodissa eli 44 prosentilla kotitalouksista. Kaapelitalouksista noin 30 prosenttia ja harava-antennitalouksista 54 prosenttia on hankkinut digisovittimen. Viimeisen vuoden aikana digisovittimen omistavien talouksien määrä on noussut 63 prosenttia.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kommentoi
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Seuraava:
Finnsat mukaan DigiTV Info -palveluun
Edellinen:
Kova laki palaa ruutuun