Vammalan poliisikamarilla ei pääsiäisen pyhinä ehditty seurailla rairuohon kasvamista. Rauhattomin oli sunnuntain vastainen yö, jolloin ilkivallantekijät ahkeroivat eri puolilla kihlakuntaa ja poliisi yhytti useita rattijuoppoja.
Maanantaina iltapäivällä Punkalaitumen Ollilankulmantiellä paloi puuliiteri. Palo uhkasi myös kanalaa ja naapurin saunaa. Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä.
Sunnuntaina aamupäivällä Vammalassa Rantalanraitilla jolkotteli irrallaan tuntematon koira. Koira tappoi kahdeksan kanaa.
Nainen ilmoitti poliisille, että hänet pahoinpideltiin sunnuntaina aamuyöllä Puistokadulla Vammalassa. Kiinni käynyt toinen nainen oli repinyt tukasta ja raapinut.
Sunnuntain vastaisena yönä Äetsän Kiikassa Länsitiellä murtauduttiin henkilöautoon. Anastetuksi kirjattiin CD-soitin. Punkalaitumella Urjalantiellä vahingoitettiin henkilöautoa. Kanteenmaantiellä rikottiin asunnon ulko-oven lasi ja pihassa olleen henkilöauton ikkunat. Laviassa mies rikkoi ulko-oven ikkunan. Vammalassa nainen potkaisi virastotalon ulko-oven lasin sisään.
Lauantaina aamupäivällä vietiin Vammalan sairaalan pihasta polkupyörä. Fillari on Tunturi Preco -merkkinen.
Sunnuntaina aamukahden aikoihin henkilöauto ajoi ojaan Laviassa. Kuljettajaksi epäilty henkilö puhalsi alkometriin kahden promillen lukeman.
Samoihin aikoihin suistui Äetsässä Kiikkapääntiellä henkilöauto ojaan. Kuljettaja antoi 1,4 promillen puhallusnäytteen.
Puolen yön jälkeen sunnuntaina poliisi tarjosi alkometriä Vammalassa Lizeliuksenkadulla. Ajo-oikeudeton kuski puhalsi 2,4 promillea.
Lauantaina aamupäivällä henkilöauto ajoi ojaan Vammalassa valtatien 12 ja Pikku-Kojolan tien risteyksen vaiheilla. Puhalluskoe paljasti kuljettajan ajokunnoksi 2,4 promillea.
Perjantaina iltakuuden aikaan poliisi yhytti Vammalan Itsenäisyydentieltä ajo-oikeudettoman ajelijan. Hän puhalsi 0,8 promillen lukeman alkometriin.
Torstaina iltapäivällä viisari värähti Vammalassa Kotajärventiellä. Promilleja oli tasan yksi.