Sisäisesti Huittisten kaupungin henkilöstön haettavana olleeseen Lauttakylän lukion rehtorin virkaan valittaneen ainoana virkaa hakenut FM Timo Mäkinen. Hän on hoitanut virkaa viransijaisena. Mäkisen on tarkoitus ottaa elokuun alussa hoitaakseen myös lukion aikuislinjan rehtorin tehtävät. Koulutuslautakunta päättää lukion rehtorin viran täyttämisestä ensi viikolla.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Jäähallin hoidon ulkoistaminen harkinnassa
Edellinen:
Nafti 50 uutta yritystä