Täydellisten naisten joukko kasvaa kahdella uudella tulokkaalla. Julie White ja Kiersten Warren liittyvät Täydellisten naisten kastiin toisen tuotantokauden lopussa. Whiten roolihenkilöllä on yhteys Kyle MacLachlanin esittämään Orsoniin. Warren puolestaan aiheuttaa kitkaa Lynetten ja Tomin välille. Täydelliset naiset palaavat syksyllä Neloselle uusin jaksoin.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Kajlle potkut Baarista
Edellinen:
Formulasirkus rantautuu Espanjaan