Perjantain vastaisena yönä puolen yön aikaan jo yli 180 000 ihmistä oli allekirjoittanut internetissä adressin, jossa vaaditaan 7 päivää -lehteä boikottiin. Lehti julkaisi Mr. Lordin eli Tomi Putaansuun kuvan ilman maskia. Putaansuu pyysi useaan otteeseen, ettei yhtyeen jäsenistä julkaistaisi naturelleja kuvia. Myös useat ulkomaalaiset mediat ovat julkaisseet Lordin jäsenten maskittomia valokuvia.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Kommentoi
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Tarrafirma sponssaa Schizoa