Tuulinen ja viileähkö sää on pitänyt levät kurissa Pirkanmaan ja Satakunnan vesissä. Pirkanmaalla levätilannetta tarkastellaan syyskuun puoliväliin saakka muun muassa Vammalassa Liekovedellä ja Houhajärvellä. Yhteensä Pirkanmaan ympäristökeskuksen alueella seurantapisteitä on 31 ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen alueella 46.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säkylässä Korven uimapaikka uimakiellossa
Kommentoi
Suolistoperäisten enterokokkien määrä ylitti toimenpiderajan.
Pororannan leikkikeskuksesta lähes 50 tarjousta
Kohteesta kilpaili kymmenen huutajaa.
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Seuraava:
Lähes 12 500 hakijaa Tampereen yliopistoon
Edellinen:
Osuuskaupan Tolonen jäämässä eläkkeelle