Nelonen esittää kahtena peräkkäisenä lauantaina tuoreet dokumentit Suomen pop-taivaan kiintotähdestä Antti Tuiskusta. Pienimuotoisten elämäkertateosten nimet seurailevat Antin myyntilistojen kärkeen syksyllä pongahtaneita albumeita New York ja Rovaniemi. Kaksiosaisessa henkilökuvassa kurkistetaan kulissien taakse popparin arkeen sekä juhlaan ja nähdään, kuinka rovaniemeläisen Antti Tuiskun taival Suomen suosituimmaksi poptähdeksi huipentui tänä vuonna ainutlaatuiseen kahden albumin samanaikaiseen julkaisemiseen ja konserttikiertueeseen.
Dokumentit on ohjannut, leikannut ja kuvannut Mika Kurvinen. Hän on aikaisemmin ohjannut musiikkivideoita esimerkiksi Olavi Uusivirralle ja PMMP:lle. Kurvinen opiskelee Turun Taideakatemiassa elokuvalinjalla.
+ Antti Tuisku – New York | Nelonen | lauantaina 9.12. klo 16.00
+ Antti Tuisku – Rovaniemi | Nelonen | lauantaina 16.12. klo 16.00