Helsingin Sanomat seurasi Huittisten kaupungin toimistoparakin matkaa kaupaksi Suomenlinnaan. Parakkiin muuttaa väliaikaisesti Siwa. Rakennus kuljetettiin maanantai-iltana Huittisista Helsinkiin. Tiistaiaamuna neljä parakin viipaletta vietiin Suomenlinnan kuljetuslautalla Kalasatamasta Suomenlinnaan. Loput viisi osaa matkaavat samaa reittiä torstaina.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Kommentoi
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Seuraava:
Huittisissa valmistellaan kaupunginjohtajasopimusta
Edellinen:
Kaupunki maakaupoilla Roismalassa