Vanhempi mies kuoli tiistai-iltana Mouhijärvellä jäätyään auton alle valtatiellä 11. Mies oli poistunut luvatta terveyskeskuksen vuodeosastolta, kun hän oli kello 20.30 aikaan saanut avattua lukitun parioven. Terveyskeskukselta mies oli lähtenyt valtatielle Tampereen suuntaan. Porin suunnasta tullut henkilöauto törmäsi vanhukseen, joka kulki lähellä tien keskiviivaa. Miehellä ei ollut heijastimia. Hän menehtyi elvytyksestä huolimatta. Onnettomuuspaikalla tien pinta oli jäinen. Nokian poliisi tutkii tapausta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Kommentoi
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Seuraava:
Äetsän kirjat BTJ Kirjastopalveluilta
Edellinen:
Terveystilapallottelulle piste Äetsässä