Vammalassa suunnitellaan ikääntyville uusia asumismahdollisuuksia Hopun vanhainkodin ympäristöön. Kaupunki teki aiemmin talvella ikäihmisille kyselyn, jonka mukaan kiinnostus mahdollisesti toteuttavia asuntoja kohtaan on melko vilkasta. Uusien asumismahdollisuuksien toteuttaminen edellyttää alueen asemakaavan muuttamista. Kaupunki on lähtemässä etsimään hankkeeseen yhteistyökumppania, jolla on kokemusta ja asiantuntemusta ikääntyville suunnattujen asuntohankkeiden toteuttamisesta sekä valmius investoida Hopun alueelle. Kaupunginhallitus ruotii asiaa maanantaina.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Lähestyvä metsästyskausi näkyy aselupien hakemisena, Sisä-Suomen poliisi muistuttaa huolellisuudesta lomakkeen täyttämisessä
Kommentoi
Sähköisesti jätetyissä hakemuksissa valitettavan usein täydennystarpeita.
Kansalaisopiston kurssimaksut ennallaan Kokemäellä
Opinto-ohjelma jaetaan koteihin heinä-elokuun vaihteessa.
Robotti tunnistaa toistuvia päivystyskäyntejä Pirkanmaalla
Tarpeeton asiointi kuormittaa merkittävästi.
Säkylässä Korven uimapaikka uimakiellossa
Suolistoperäisten enterokokkien määrä ylitti toimenpiderajan.
Pororannan leikkikeskuksesta lähes 50 tarjousta
Kohteesta kilpaili kymmenen huutajaa.