Äetsän kunnanhallitus käsittelee maanantaina kansalaisaloitetta tanssien järjestämisestä. Kunnanhallitukselle on esitetty, että kunta järjestäisi tämän kevään aikana kuntalaisille tanssit Kiikan nuorisotalolla. Kunnanjohtaja Eero Mäki-Tanila esittää hallitukselle, että kunta maksaa orkesterin ja ilmoituskulut. Tanssien järjestäjä olisi Kiikan VPK ja muutoin järjestelyistä huolehtisi kulttuuritoimi.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Runoratio kuuluu Huittisissa
Edellinen:
Isolle sikalalaajennukselle ympäristölupa Vampulaan