Vammalan seurakunnan naispappeutta vastustava miespuolinen kappalainen jätti sunnuntaina tulematta töihin. Työvuorolistan mukaan kappalaisen olisi pitänyt toimittaa jumalanpalvelus naispapin kanssa. Piispainkokouksen päätöksen mukaan pappien työvuorolistoja ei saa järjestellä sukupuolen perusteella.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Mittavat savuvahingot Hullumiehen tulipalosta
Edellinen:
Kelirikkoa rauhoitetaan miljoonalla