Porin ja Helsingin välisen valtatien 2 perusparantaminen pääsee tulevana kesänä täyteen vauhtiin. Parannettava tieosuus on lähes 200 kilometriä pitkä ja samanaikaisesti rakennustöitä on 18:ssa erillisessä kohteessa. Mommolan ja Raijalan välinen parannustyö Huittisissa on yksi urakan laajimmista ja pisimpään kestävistä parannustöistä. Yhteensä rakennustöitä tehdään 11:n kunnan alueella. Puolet töistä valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä ja loput vuoden 2009 syksyyn mennessä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Nuorisopuolelle kaivattaisiin rahaa Vammalassa
Edellinen:
Yöllinen veneennosto Sonnilanojalla