Heinäkuun lopun runsaat sateet ovat helpottaneet säännöstelemättömien järvien vesitilannetta Pirkanmaalla. Vedenpinnat ovat edelleen alempana kuin keskimäärin elokuun alussa, mutta tilanne on parempi kuin kesäkuun lopussa. Säännösteltyjen järvien vedenpinnat ovat tällä hetkellä hieman korkeammalla kuin keskimäärin elokuun alussa. Pohjavedet ovat Pirkanmaalla tavanomaisella korkeudella.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Ympäristökeskus etsii palosirkkoja